Kuvan lähde: Pixabay

Esseen rakenteen ja sisällön suunnittelua tukevia tehtäviä

Tehtävä 1

Pohdi yhdessä parin kanssa, miten hyvin seuraavat väitteet sopivat teihin. Vertailkaa näkemyksiänne ja pohtikaa, mistä mahdolliset näkökulmaerot johtuvat.

a) Suunnitteleminen on aika turhaa, sillä tekstin saa helpoiten valmiiksi, kun aloittaa kirjoittamisen heti.

b) Riittää, että suunnitelma on mielessä valmiina. Sitä ei tarvitse kirjoittaa näkyviin.

c) Tunnen erilaisia tekstin suunnittelutapoja ja olen jo oppinut valitsemaan niistä itselleni sopivimmat.

d) Ideani loppuvat usein kesken, ja kirjoitusprosessi jää silloin jumiin.

e) Mietin tekstiäni pitkälti sen kannalta, saanko vaaditun merkkimäärän täyteen.

f) Kun tekstin ensimmäinen versio on valmis, en enää tee siihen suuria muutoksia.

g) Osaan tehdä tekstiini toimivan kappalejaon. 

h) Tunnen jo erilaisia esseen aloitus-ja lopetustapoja ja osaan otsikoida tekstini kiinnostavasti.

i) Osaan hyödyntää opettajalta saatua kirjallista palautetta enkä tee seuraavassa tekstissä samoja virheitä uudestaan.

Tehtävä 2

Lue seuraava essee ja vastaa tämän jälkeen kysymyksiin kokonaisin virkkein. Saat opettajalta tekstin myös monisteena.

Vielä joskus teen niin kuin huvittaa?

“Ne ei tahdo mua / ne tahtoo Ingallsin Lauran / essussaan kiltisti tottelemaan / mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran / vielä joskus teen niin kuin huvittaa / ja niitä kaduttaa”. Näin kuuluu kertosäe Maija Vilkkumaan albumilla “Meikit, ketjut ja vyöt” (2001) julkaistussa laulussa “Ingallsin Laura”. Laulu kertoo tytöstä, joka ei sopeudu koulumaailmaan: hän on kapinallinen ja kokee, että ympäristö yrittää survoa häntä tiettyyn muottiin. Sanoituksessa on intertekstuaalinen viittaus Pieni talo preerialla -TV -sarjaan ja samaa aihetta käsitteleviin romaaneihin, joiden keskeinen henkilö - Laura Ingalls - selviytyy vaikeissa oloissa aina hyväsydämisenä, ahkerana ja vanhempiaan totellen. Laulun puhuja ei kuitenkaan ole erityisen esikuvallinen: hän ei halua olla “tunnollinen” ja “kunnollinen” vaan varastaa opettajan pankkikortin, jotta voisi paeta Lontooseen. Tyttöä voi runollisesti pitää vapaana sieluna, joka valitsee omat reittinsä. Toisaalta hän on potentiaalinen syrjäytyjä. Hänen ajatusmaailmansa tuo kipeästi esille sen, että suomalainen peruskoulu ei ole kaikille ponnahduslauta tulevaan vaan ahdistava kehikko, johon nuoresta tuntuu mahdottomalta mukautua.

Kyvyttömyydestä sopeutua kouluun puhuu myös Ylen sivustolla julkaistu artikkeli “Miesten syrjäytyminen alkaa jo peruskoulussa - on jumiuduttu kotiin jopa kahdeksi vuodeksi” (1.4.2017). Artikkelissa todetaan - vähemmän yllättävästi - että miesten syrjäytyminen alkaa jo peruskoulussa, ja suurimmat syyt tähän ovat oppilaan ongelmat sosiaalisissa suhteissa ja mielenterveyden häiriöt. Sama koskettanee naispuolisia oppilaita, vaikka heitä ei artikkelissa esille nostetakaan. Ylen artikkelin näkökulmana on etsiä syrjäytymisen syitä nuoren yksilöllisestä elämäntilanteesta. Puhuessamme syrjäytyvistä nuorista meidän tulisi kuitenkin puhua myös rakenteista, jotka syrjäytymistä edistävät.

Ehkäpä yksi keskeisimmistä syrjäytymisen alkulähteistä on nykykoulun inkluusioajattelu. Nuoret haluttiin pahamaineisilta tarkkailuluokilta takaisin tavallisiin luokkiin, sillä erityisluokkalaisuus nähtiin syvänä sosiaalisena stigmana. Nyt kaikki opiskelevat yhdessä eikä ketään eristetä, tasoryhmitetä tai muutenkaan syrjitä. Yhteisessä luokassa ovat Lassi, jolle lukeminen ja kirjoittaminen muodostavat ylitsepääsemättömän seinän, Samuli, joka ei jaksaisi keskittyä kymmentä sekuntia kauemmin, Jaana, joka elää omanlaistaan elämää asperger-lapsena, Leena, jonka maailma on masennuksen mustaama ja Aisha, joka osaa sanoa suomeksi ainoastaan “kiitos” ja “hyvää päivää”. Kaikilla heillä on erityiset tarpeensa, joihin yksi opettaja ei kolmenkymmenen hengen oppilasryhmässä pysty mitenkään vastaamaan - ja pahimmassa tapauksessa opettaja ei saa lisätukea. Ei siis mikään ihme, jos turhautunut nuori haaveilee Vilkkumaan laulun puhujan tavoin paosta Lontooseen.

Inkluusioajattelun ohella olennaisena syrjäytymisen rakenteellisena syynä voi pitää sitä, että ongelmiin puututaan liian myöhään. Ylen artikkeli tuo esille, että syrjäytyminen näkyy jo peruskoulussa, aivan kuin tämä olisi jollakin tavalla uusi tieto. Pikemminkin tulisi puhua siitä, että  syrjäytyminen voi alkaa jo kohdussa, kun apua tarvitseva äiti nauttii raskausaikana lapsen kannalta haitallisia aineita. Artikkelissa psykologi Minna Eskelin kertoo, että mielenterveyshäiriöt puhkeavat usein nuoruudessa, aivan kuin nuoren mielenterveysongelmat olisivat jonkinlainen tyhjästä taivaalle lipuva tumma pilvi. Ongelmat, jotka voivat ulospäin näyttää yhtäkkisiltä, ovat useimmiten pitkän prosessin tulos. Mitä tekee yläkoulun kertaviikkoisella kuraattoritapaamisella lapsi, joka on saanut kasvaa koko elämänsä viinanhuuruisessa helvetissä? Nytkö, kun vuosikymmenen ongelmat viimein näkyvät ulospäin, hänen itsetuntonsa taiotaan ehjäksi?

Syrjäytymisen rakenteellisena syynä tulisi huomioida myös selkeä vaikeus, joka liittyy peruskoulusta toisen asteen opintoihin siirtymiseen. Ylen artikkelissa etsivän nuorisotyöntekijän tekijä Jarkko Siirainen kertoo, että hänen tyypillinen, syrjäytymisuhan alla oleva asiakkaansa on nuori, jonka opinnot lukiossa tai ammattikoulussa ovat keskeytyneet. Onkin selvää, että nuorelta, joka ottaa askeleen toisen asteen opintoihin, oletetaan jo suurta itseohjautuvuutta ja kykyä kantaa vastuuta. Moni nuori ei ole tähän peruskoulun yhdeksännen luokan jälkeen valmis, ei varsinkaan jos kodista ei löydy vastuullisen aikuisen mallia. Kuvitteellinen esimerkkkihenkilö, pahoista oppimisvaikeuksista kärsivä Niko, on selvinnyt vielä läpi peruskoulun arvosanoilla viisi ja kuusi, mutta ammattikoulun moderni etäopiskelu on liikaa pojalle, joka osaa tuskin kirjoittaa ja lukea. Niinikään kuvitteellisen Leenan perheessä äiti ja isä eivät ole koskaan käyneet töissä, ja lukioikäiset lapset saavat viikkorahan kannabiksena. Nytkö 16 -vuotiaan Leenan pitäisi yhtäkkiä olla vastuullisempi kuin omat vanhempansa?

Syrjäytymisen juurina kohotetaan Ylen artikkelissa näkyvästi esille myös koulukiusaaminen ja ystävien puute. Tässä artikkeli liikkuu syrjäytymisen syiden ydinalueilla. Meillä on peruskoulu, jossa kehitetään huikeita ilmiöoppimisinnovaatioita ja digipedagogiikkaa mutta ikiaikaista kiusaamista kouluista ei ole saatu kitketyksi. Monen salaisena asenteena tuntuu olevan se, että kiusaaminen kuuluu koulujärjestelmään: sosiaalisissa yhteisöissä on aina vallanpitäjiä ja heitä, jotka alistuvat vallankäytölle. Tätä mekanismia vastaan taisteleminen nähdään pohjimmiltaan turhana, joten se tehdään luvattoman laiskasti.

Opinnoista syrjäytymisellä on seurauksensa. Jos nuori ei pääse kiinni työelämään, yhteiskunta menettää valtavan määrän rahaa, ja tämän tietävät kaikki. Silti tärkein syrjäytymisen seurauksista on syvä inhimillinen kärsimys. Syrjäytyvä nuori on tosiasiassa harvoin Maija Vilkkumaan kapinallinen runotyttö, joka haluaa toimia toisin kuin muut. Ylen artikkeli piirtää osuvasti kuvaa syrjäytyjästä, joka kärsii mielenterveyden ongelmista, päihdeongelmista ja yksinäisyydestä. Tällainen syrjäytyjä ei ole omaa elämäänsä muokkaava aktiivinen toimija vaan ajelehtija poliisin ja sosiaalitoimiston armoilla.

Psykologi Minna Eskelin toteaa Ylen artikkelissa, että syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä riittävän laadukkailla peruspalveluilla. Esimerkiksi koulujen ryhmäkokojen pienentämiseen ja sosiaalityön resursseihin tulisi hänen mukaansa kiinnittää huomiota. Eskelisen ratkaisu on yksinkertainen, mutta se edellyttää myös aitoa halua auttaa koulusta putoavia taloudellisesti. Rakenteiden muuttaminen vaatii rahaa.

Taloudelliset mahdollisuudet syrjäytymisen ehkäisemiseen voivat olla olemassa, mutta uskaltaisin väittää, että esteeksi voivat välillä kohota asenteet, jotka kaipaavat syvää muutosta. Olemme luultavasti melko haluttomia tukemaan koulupudokkaita niin kauan kuin he pysyvät etäisinä ja stereotyyppisinä hahmoina, eikä syrjäytyminen ilmiönä kosketa omaa lähipiiriä. Kun syrjäytynyt nuori nähdään Maija Vilkkumaan romantisoituna kapinallisena, häntä ei tee mieli avustaa. Emme halua tukea myöskään laiskimuksia, joita videopelit nyt vain sattuvat kiinnostamaan enemmän kuin reaalimaailma tai rötöstelijöitä, jotka uhmaavat huvikseen opettajaa, poliisia ja kaupan kassaa. Emme halua antaa rahaa Leenalle, joka ei psykologin pyynnöstä huolimatta lopetan kannabiksen polttamista tai Antille, joka kehuskelee ensimmäisellä vankilakokemuksellaan. Täällä nyt ei kerta kaikkiaan kukaan “tee niin kuin huvittaa” yhteiskunnan varoilla. Mutta kuinka montaa nuorta huvittaa syrjäytyä?

a) Miksi esseen punaisella merkitty kohta on erityisen tärkeä osa esseen kokonaisuutta?

b) Miksi esseen sinisellä merkitty kohta on erityisen tärkeä osa esseen kokonaisuutta?

c) Tarkastele käsittelyosion rakentumista.

• Missä kappaleissa kerrotaan tarkasteltavan ongelman syitä?
• Missä kerrotaan ongelman seurauksia?

d) Muotoile esseen sanoma yhdellä tai kahdella virkkeellä.

e) Minkä arvosanan antaisit esseelle? Miksi?

Tehtävä 3

Lue seuraava essee ja vastaa tämän jälkeen kysymyksiin kokonaisin virkkein. Saat opettajalta tekstin myös monisteena.

Upea, väsyttävä ylioppilaskoitos

Ylen sivuilla julkaistussa Nina Hongan, Eemeli Martin ja Stina Tuomisen artikkelissa “Itkin kokeessa, kun pelkäsin, etten osaa” - Yle selvitti, millaisissa lukioissa on uuvuttu eniten, testaa myös oma riskisi” (julkaistu 5.5.2019) puhutaan lukiolaisten uupumuksesta. Tekstissä esitellään kunnianhimoinen Anni, joka haluaa lääkäriksi ja jonka on tämän takia panostettava ylioppilaskirjoituksiin lukion alkuvaiheesta lähtien. Anni on väsynyt. Hän itkee matematiikan kokeessa, sillä pelkää valtavasti epäonnistumista. Koulupäivän jälkeen Anni usein lysähtää kasaan lattialle. Hänen päivänsä kuluvat kuin automaattiohjauksella, eikä palauttavaa vapaa-aikaa juuri ole. Voimme vain kuvitella, millainen painajaismainen koitos varsinaiset ylioppilaskirjoitukset ovat kaikille Suomen Anneille. Pelätään, kiroillaan ja päntätään maanisesti. Silti ylioppilaskirjoitukset ovat ehdottomasti tarpeelliset.

Ylioppilaskirjoitukset varmistavat sen, että arviointi koulujärjestelmän sisällä on tasapuolista. Vaikka koulutetut lukio-opettajat varmasti pyrkivät arvioinnissaan objektiivisuuteen, on opettaja monesti oppilaansa puolella. Jos koko kokeen reputtaminen on pisteestä kiinni, tuo piste kyllä revitään ja raavitaan kasaan. Lisäksi opettajan mielessä muljahtelee aina opiskelijan aikaisempi suoritustaso - halusi hän sitä tai ei. Jos koesuoritus poikkeaa kovasti totutusta, arvioijan voi olla vaikeaa havaita poikkeuksen todellista suuruutta. Kun L:n arvosanoista yleensä nauttinut opiskelija kirjoittaakin yhtäkkiä C:n arvoisen äidinkielen tekstin, tekee opettajan mieli antaa arvosanaksi M.

Pastori Arto Köykkä on ylioppilaskirjoitusten arvioinnin tasa-arvoisuudesta toista mieltä. Hän esittää Aamulehdessä julkaistussa kolumnissaan “Kahdeksantoistavuotias on liian hento kestämään ylioppilaskirjoituksissa reputtamisen julkista nöyryytystä” (4.3.2017), että ylioppilaskokeissa hylätty opiskelija ei ole ratkaisevasti huonompi kuin muut - hänellä sattuu olemaan vain huono tuuri. Köykkä mainitsee, että opiskelijan elämäntilanne voi vaikuttaa olennaisesti ylioppilaskokeessa menestymiseen, ja tässä hän on oikeassa. Koko tutkinnon hylkääminen edellyttää kuitenkin sellaista alavireisyyttä kaikissa arvosanoissa, että suoritustason on täytynyt olla varsin matala koko lukio-opintojen ajan. Tutkinnon hylkääminen ei ole opiskelijalle ikävä yllätys. Hätääntynyt opettaja on varmasti tuonut huolensa esille jo ehkä useamman vuoden ajan.

Ylioppilaskokeen tulokset ovat luotettava arviointimittari, mutta niillä on tärkeä merkitys myös nuoren oppimaan oppimisen suuntaajana. Opiskelija pyrkii saavuttamaan lukiossa tietyn yleissivistyksen, mutta aivan yhtä olennaista hänen on harjoitella jatko-opinnoissa ja työelämässä vaadittavia oman toiminnan ohjauksen taitoja. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi ajanhallintataidot, stressinsietokyky ja myös kyky antaa itselle aikaa stressistä palautumiseen. Ylen artikkelissa kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro tuo esille, että lukiolaiset ovat lukion muutosmyllerryksen takia aiempaa uupuneempia, mutta stressi ei ole automaattisesti vain huono asia vaan väistämätön osa opintoja. Artikkelin taustaa vasten ylioppilaskirjoituskoettelemuksen voi nähdä maalina, joka pakottavasti haastaa nuoren pohtimaan omia toimintatapojaan. Miten lukuloman lukuajan hyödyntäisi? Milloin on syytä laskea matematiikan kirja kädestä ja mennä nukkumaan? Miten opiskelupäivä tai kokonainen opiskeluvuosi olisi järkevää rakentaa? Jatko-opinnoissa kukaan ei enää tule kertomaan nuorelle, että hän opiskelee liikaa, liian vähän tai itselleen väärällä tavalla.

Vielä tätäkin tärkeämpää on se, että ylioppilaskirjoitukset valtavana suorituksena voivat opettaa nuorelle sen, ettei hänen ihmisarvonsa riipu valtavista suorituksista. Arto Köykkä tuo kolumnissaan esille, että kahdeksantoistavuotias ei pysty käsittelemään julkista häpeää, joka ylioppilaskokeessa epäonnistumisesta seuraa. Köykkä ei huomaa, että nuoria ei kukaan tule kuitenkaan suojelemaan tulevaisuuden pettymyksiltä, jotka ovat ehkä vähemmän julkisia mutta saattavat satuttaa ja turhauttaa vieläkin kipeämmin kuin epäonnistuminen kokeessa, jonka voi parin kuukauden päästä uusia. Unelmien opiskelupaikka voi jäädä saamatta. Unelmien työpaikka voi jäädä saamatta. Nuoren on syytä oppia mahdollisimman varhain, että pettymykset opinnoissa ja työelämässä tuntuvat pahalta, mutta ne eivät tee nuoresta ihmisenä epäonnistunutta. Pieleen mennyt ylioppilaskoe voikin opettaa enemmän kuin onnistuminen: koko elämä ei ole palasina ja rohkeinta on yrittää uudestaan.

Ylioppilaskoe pakottaa parhaimmillaan myös koulut kehittämään rakenteitaan. Mikäli nuori suoriutuu ylioppilaskokeesta alle oman tasonsa tai uupuu opinnoissaan, ei ole suinkaan syytä helpottaa lukiota jättämällä ylioppilaskoe pois, kuten Arto Köykkä kolumnissaan ehdottaa. Päinvastoin koulun tulee kehittyä yhteisönä niin, että se palvelee nuoria parhaalla mahdollisella tavalla. Uupunut lukiolainen Anni toivoo Ylen artikkelissa esimerkiksi lisää opinto-ohjausta ja huolenpitoa koulun aikuisilta. Uskaltaisin toivoa, että jokakeväinen ylioppilastulosten tarkastelu pakottaa opettajat pohtimaan uusia toimintatapoja. Olisiko ylimääräisille kertauskursseille tarvetta? Onko opiskelijat saatu oppilashuollon piiriin?

Ylioppilaskirjoituksia tarvitaan, mutta niihin kohdistuvia asenteita voitaisiin muokata. Ylen artikkelin väsynyt lukiolainen Anni osoittaa syyttävällä sormellaan yhteiskunnallista keskustelua: esimerkiksi puheet nopeasta valmistumisesta voivat ahdistaa nuoria. Näen, että myös hyvin suorituskeskeinen puhe ylioppilaskirjoituksista voi ahdistaa lukiolaisia. Esimerkiksi Arto Köykkä vertaa kolumnissaan ylioppilaskirjoituksissa epäonnistumista tilanteeseen, jossa aikuisen työsuhde päätetään vastoin työntekijän toivomusta. Köykän oma puhetapa on omiaan lisäämään ylioppilaskirjoituksiin liittyvää ahdistusta. Ei ilman valkolakkia jäänyt nuori ole irtisanottu työntekijä, jonka pitää pahimmassa tilanteessa muuttaa toiselle puolelle Suomea - tai ulkomaille - uuden työsuhteen perässä. Hän on ihminen, joka voi uusia kokeensa yleensä alle puolen vuoden sisällä ja joka voi saada tukea opintoihinsa. Puhe ylioppilaskirjoituksista jonkinlaisena kohtalokkaana viimeisenä koitoksena ei auta väsynyttä tai opinnoissaan luovuttanutta nuorta.

Ehkä 2020 -luvun Suomessa meillä on lukio, jossa ei ole väsyneitä, pelokkaita Anneja. Tuossa lukiossa ylioppilaskirjoituksista ei suinkaan ole luovuttu, mutta lukion oppimäärää on muutettu. Kaikille pakollisia kursseja ovat stressinhallinnan kurssi ja opiskelutaitojen kurssi. Lisäksi lukiossa on kurssi, jonka ensisijainen tarkoitus on nuoren itsetunnon ja itsetuntemuksen kehittäminen. Juuri tällaisia asioita myös ylioppilaskokeen tulisi mitata - kykyä kestää painetta ja kykyä tiedostaa omat vahvuudet ja kehityskohdat opiskelijana. Uudistuvassa lukiossa on myös tärkeää tietää, mitä ylioppilaskoe ei mittaa. Nuoren ihmisarvo ei riipu laudaturien määrästä.

a) Alleviivaa tekstiin kohta, jossa kirjoittaja esittelee tekstinsä pääväitteen ensimmäisen kerran.

b) Listaa kirjoittajan väitteelleen esittämät perustelut.

c) Alleviivaa esseestä kohdat, joissa kirjoittaja kumoaa vastaväitteitä.

d) Millaista ratkaisuehdotusta kirjoittaja esittää?

e) Minkä arvosanan antaisit esseelle? Miksi?