Perhe- ja sukukuvauksen helmiä

 

Lista on tällä hetkellä painottunut kotimaiseen kaunokirjallisuuteen mutta kasvaa kattamaan myös länsimaista kirjallisuutta laajemmin.


Marko Hautala: Leväluhta (2018), 320 s.

Kotimaista laatukauhua. Meeri palaa vuosien jälkeen lapsuudenkotiinsa - tietämättä oikeastaan itsekään miksi. Muistot menneestä eivät ole kauniita: isä on tehnyt itsemurhan, äiti on sairastunut skitsofreniaan ja pikkuveli on suljettu mielisairaalaan. Mitä oikein tapahtui ja miksi? Miten perheen elämään liittyy läheinen suohauta ja sen uumenissa elävä jokin? Marko Hautalan romaaneita on toisinaan vaivannut hienoinen sekavuus, mutta tässä lukija pysyy kärryillä alusta odottamattomaan loppuun saakka.







Maja Lunde: Mehiläisten historia (2016), n. 430 s.

Romaani kuvaa maailmaa kuohuttanutta mehiläiskatoa ja sen kuvitteellisia seurauksia mutta teoksen ytimen muodostaa kuvaus erilaisten kriisien keskelle joutuneista perheistä. Vuodessa 2098 kiinalainen Tao menettää lapsensa. Vuonna 1852 masentunut William on juuttunut sänkyyn, koska perhe on tuhonnut lupaavan tieteellisen uran. Vuotta 2007 elävä George ei saa poikaansa innostumaan mehiläisten hoidosta elinkeinona. Eri aikatasot limittävä teos on viihdyttävä ja helppolukuinen vaikka käsitteleekin painavia teemoja.

 

 

 

 

Asko Sahlberg: Häväistyt (2011), n. 300 s.Mies, nainen ja poika lähtevät aamun hämyssä karkumatkalle kodistaan 1900-luvun alun Suomessa. Mies päättää ottaa mukaansa myös aseen. Kiihdyttävät tapahtumat seuraavat toinen toistaan, ja vähitellen matkasta rajautuu ehjä palapeli, jossa yksityiskohdat saavat merkityksensä. Hieno, tiukasti otteessaan pitävä romaani.








Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti (2015), n. 330 s.

Inkeriläissyntyinen Vera menee naimisiin suomalaisen miehen kanssa ja saapuu karulle Karkulahden tilalle, jota miehen äiti dominoi. Kaksi äitinä epäonnistunutta naista hioutuu vastakkain, ja menneisyydestä avautuu yhä uusia lukittuja ovia. Kiehtova sukutarina, jossa kurkistetaan kiinnostavalla tavalla myös Neuvostoliiton vaiheisiin 1900-luvun jälkipuoliskolla








Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014), n. 300 s.

Suomeen päätyvän albaaniperheen monitasoinen tarina. Homoseksuaali päähenkilö työstää rooliaan miehenä ja maahanmuuttajana ja törmää matkalla monenlaisiin kissoihin. Romaani on palkittu ja keräsi kehuja myös englanninkielisenä käännöksenä. Teos sopii monitasoisen ja ajattelemaan haastavan kirjallisuuden ystävälle.







Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014), n. 340 s.

Paljon kiitosta saanut sukutarina, jossa Suomen historian murrosvaiheet ja ihmisten henkilökohtaiset kipupisteet värittävät perheen elämää usean sukupolven ajan. Romaanissa käsitellään esimerkiksi kätkettyä homoseksuaalisuutta ja kahden sukupolven hankauksia arjen tilanteissa.








Juha Seppälä: Sydänmaa (1994), n. 220 s. 

Seppälä kuvaa taidokkaassa romaanissaan toisiinsa nivoutuvien sukupolvien elämää aina 1800-luvun lopusta nykypäivään. Ihmiset ajautuvat elämän tilanteesta toiseen saamatta vastausta suuriin kysymyksiinsä. Teoksen aikarakenne on pirstaleinen. Sopii jo hieman kokeneemmalle lukijalle.









Juha Seppälä: Hyppynaru (1990)

Nopealukuinen pienoisromaani, joka soveltuu jo kokeneemmalle lukijalle. Seppälän teoksessa ei tapahdu paljon, mutta henkilöiden väliset suhteet jännittyvät äärimmilleen. Nuori mies ei saa töitä, ja hän on kadottanut yhteyden myös vaimoonsa. Ainoa todellinen ihmiskontakti isällä on pieneen tyttäreensä. Luvassa on raskaita tapahtumia.









Pirkko Saisio: Elämänmeno (1975), n. 230 s.

Saisio kuvaa palkitussa esikoisromaanissaan tavallisen työläisperheen arkea Helsingin Kalliossa aina sodan päättymisestä 1960-luvulle. Rikkinäinen äiti ja arka ja taiteellinen Marja-tytär ottavat yhteen. Ahtaasti asuvan tehdastyöläisen arki on selviytymistä, mutta vailla toivoa elämä ei ole. Teos palkittiin aikanaan parhaana esikoisteoksena.










Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu (1970), n. 250 s.

Kertomus työläistytön raskaista vaiheista 1900-luvun alkupuolen Helsingissä. Solveigin äiti vihaa lastaan ja juopotteleva isä unohtaa tyttärensä. Lapsi kasvaa ottamaan vastaan kaikki iskut, mutta vähitellen oma olemassaolon tapa alkaa löytyä. Romaani sopii erityisesti railakkaan ja puhekielisen ilmaisun ystävälle.








Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (2013), n. 500 s. 

Kertomus venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan vaiheista. Runoilija perheineen joutuu maanpaon jälkeen Stalinin vainojen uhriksi. Upea kertomus, jossa painopiste on pikemminkin  ilmaisussa kuin äkkinäisissä juonenkäänteissä. Sopii jo hieman kokeneemmalle lukijalle. 










Henni Kitti: Elävän näköiset (2014), n. 350 s.

Kitti kertoo omaperäisessä romaanissaan kolmen sukupolven tarinan. Perheen isä uskoo Tornionjoen vaihtaneen yöllä suuntaa ja tytär haluaa oppia täyttämään eläimiä. Romaani kertoo katkelmallisesti ja humoristisestikin varsin rakastettavien henkilöhahmojen elämästä. Teoksen painopiste ei ole juonen kuljetuksessa. Kokonaisuus on katkelmallinen, syvä ja sympaattisella tavalla lapsekas. Sopii jo hieman kokeneemmalle lukijalle.







Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (2012), 230 s.

Normandian maihinnousun maisemissa elävällä Juliella ei ole helppoa: aviomies osoittautuu petolliseksi ja tytär on sairastunut leukemiaan. Alkaa voimia kysyvä taistelu. Romaani on hyvin kirjoitettu, koskettava ja nopealukuinen. Lisää tietoja löydät esimerkiksi täältä.









Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu (1984), n. 200 s.

Isä ja poika tapaavat vuosien jälkeen Perämeren rannalla. Selvitettävänä on nöyryyttävä menneisyys, joka herättää kostonhalua. Sopii jo hieman kokeneemmalle lukijalle.










Anni Kytömäki: Kultarinta (2014), n. 650 s. 

Varakkaan kartanon haaveksiva poika rakastuu köyhään pyykkärityttöön, joka ajautuu punaisten puolelle vuoden 1918 tapahtumissa. Pariskunta saa lapsen, mutta perhe hajoaa ja isä ja tytär ajetaan erilleen. Romaanissa luonnolla on aivan erityinen rooli. Sopii hieman kokeneemmalle lukijalle. 








 



Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (2014), n. 270 sivua.

Koskettavassa romaanissa seurataan kolmen sukupolven naisia, joilla kaikilla on juurensa vahvasti maalaisympäristössä, Niityn tilassa, jota leimaavat kätketyt hirveydet, riidat, kuolema ja vallankäyttö. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut Elvi tekee teon, jonka jälkeen mikään Niityssä ei ole ennallaan. Elvin lapset pyristelevät kuviosta irti, kukin oman tiensä valiten, ja keinot elää omaa elämää löytyvät.







Katja Kaukonen: Kohina (2014), n. 220 s.

Nelikymppinen Alvar matkustaa syrjäiselle saarelle elämään erakkoelämää. Alvar on laiminlyöty lapsi, jonka asianajajaisä uppoutui työhön. Tasapainoton äiti taas pakeni Venetsiaan. Alvar on kokenut henkisen romahduksen ja saarella hän käy läpi lapsuuttaan, yrittää eheytyä. Romaani sopii erityisesti lukijalle, joka on juonen sijaan kiinnostunut ihmismielen pohdiskelevasta kuvauksesta.








Annika Idström: Veljeni Sebastian (1985), n. 180 s.

Tämä hyvin omaääninen romaani ei jätä lukijaa rauhaan vaan voi jättää syvän jäljen. Romaanin päähenkilö on Antti, poikkeuksellisen lahjakas koulupoika, jonka perhe-elämä saa kuitenkin ahdistavia ja kieroutuneita muotoja. Antti on voimakas ja pärjää, mutta hänestä tulee myös pahuuden toteuttaja. Nopealukuinen mutta ei välttämättä erityisen helppo romaani.








Mari Mörö: Kiltin yön lahjat (1998), n. 170 sivua. 

Takakansitekstistä: Siia elää kauramössöllä, avain alushousuissa ja kiltin yön lahja äidin korvikkeena. Siia on kuusi vuotta vanha, tyttö, jonka päätä pyörittää televisiosarjojen todellisuus, ostosparatiisin tavaramaailma ja lähiön pikkurikollinen piiri. - -Mari Mörön ensimmäinen romaani ei selitä eikä moralisoi maailmaansa. Se on surkea ja hauska. Toivoton se ei ole. Ope suosittelee romaania jo hieman enemmän lukeneelle.





Anne Swärd: Kesällä kerran (2003), n. 230 s.

Isä on lähtenyt ja merenrannan taloon on jäänyt vain äiti ja parikymppinen autistinen tytär, jonka veljet ovat jo muuttaneet omilleen. Erilaisten sattumien tuloksena perhe ajautuu jälleen yhteen, ja kauan varjellut salaisuudet alkavat nousta pintaan. Romaani on hyvin kirjoitettu, ja lopetus on yllättävä. Ope suosittelee teosta jo hieman enemmän lukeneelle.