Kaunokirjallisuutta lukioon

Kuvan  lähde

Täältä löydät kirjalistat kaikille lukion kursseille, mukaanlukien uuden opetussuunnitelman mukaiset kurssit. Ohessa muutamia usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen.


1. Saanko lukea teoksen listojen ulkopuolelta?

Vastaus on yksinkertainen: et saa. Kirjallisuuskokoelma on niin laaja, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin, ja listat laajenevat jatkuvasti. Lisäksi listojen ideana on se, että ope on itse lukenut listojen teokset. Tällöin voin helpommin kontrolloida sitä, että myös opiskelija on oikeasti lukenut teoksen ja samalla voin tarjota tehokkaasti apua luetun pohjalta tehtävien tuotoksien prosessoinnissa. Listat on koottu sillä periaatteella, että mukana ei ole yhtään teosta, jota en olisi itse jaksanut lukea loppuun.


2. Mitkä teokset olisivat nopealukuisimpia?

Sivumäärä on huono peruste teoksen valinnalle. Joskus pitkä teos voi olla helppolukuinen ja listan lyhin juuri se vaikealukuisin. Lainaa kirja tai kirjat heti kurssin alussa, jotta lukemiseen jää riittävästi aikaa ja voit tarvittaessa myös vaihtaa teosta tai teoksia, mikäli lukeminen ei luonnistu.


3. Haittaako jos useampi henkilö samalta kurssilta lukee saman kirjan?

Ei haittaa, sillä kirjoista tehtävät työt ovat yleensä kirjallisia yksilötöitä. Mikäli kirjoista pidetään suullisia esitelmiä, on suotavaa, ettei samasta kirjasta tule montaa esitelmää. Saman teoksen lukeneet voivat pitää suullisen esityksen ryhmänä tai pareittain. Tulkaa kuitenkin ensin keskustelemaan asiasta open kanssa.


4. Mitä tottuneen tai tottumattoman lukijan kannattaisi lukea?

Usein teoksen kohdalla on mainittu, mikäli kyse on erityisen haastavasta kokonaisuudesta. Aina open arvio haastavuudesta ei tietenkään kohtaa opiskelijan kokemusta. Mikäli olet kovin epävarma kirjavalinnan suhteen, tule juttelemaan henkilökohtaisesti. Mukana on erillinen lista, joka on suunnattu vähän lukeville.


5. Haluamaani kirjaa ei ole saatavilla kirjastossa. Mitä teen?

Mukana kirjallisuuslistoilla on myös uutuusromaaneja, joiden saatavuus ei ole taattu. Osa kirjoista on kuitenkin saatavilla open omasta luokkakirjastosta, joka on sijoitettu Honkajoen lukioon. Valitettavasti luokkakirjasto ei ole Kankaanpään yhteislyseon opiskelijoiden käytettävissä.


6. Haluan lainata Honkajoen lukion luokkakirjastosta open omistaman kirjan. Kuinka toimin?

Merkitse luokassa olevaan erilliseen kirjaan oma nimesi ja päivä, jolloin lainasit kirjan. Kun palautat kirjan, kuittaa se palautetuksi lainausmerkinnän vierelle. Muista että palauttamatta jättäminen tai kirjan luvatta ottaminen on varastamista. Ope on itse maksanut kirjoista.