Dystopioita

Agustina Bazterrica: Rotukarja (2019), 250 s.

Herkullinen teos raskaiden dystopioiden ystäville. Eläimet ovat kadonneet maapallolta, mutta ihminen tarvitsee lihaa - ja sitä saadaan toisista ihmisistä. Teos on taiteellisesti korkeatasoinen ja ajatuksia herättävä, mikäli lukija on valmis astumaan ihmisteurastamoon.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (400 s.)

Englantilainen sisäoppilaitos kasvattaa nuoria, joiden hyvinvoinnista ja kehityksestä halutaan pitää erityistä huolta. Nuorten arjen kuvaukseen keskittyvässä romaanissa idyllisestä ympäristöstä ja sen tarkoitusperistä paljastuu kuitenkin karmaisevia totuuksia.

Arto Salminen: Paskateoria (2001), n. 150 s.

Salminen kuvaa romaanissaan kaunistelemattomaan tyyliin syrjäytyneitä ihmisiä, raakaa viihdebinestä ja ihmisten yleistä törttöyttä. Pikimustalla huumorilla kuorrutettu romaani on helppolukuinen ja sopii niille, jotka eivät piittaa ylevästä romantisoinnista. Alkujaan kirjailijan oli tarkoitus tehdä 2000 -luvun versio vuoden 1918 tapahtumista, mutta tämä osoittautui "paskateoriaksi" - siitä teoksen nimi.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012), n. 250 s.

Uskottavassa dystopiassa maailman vesivarat ovat vähissä, ihmiskunta käy laajalle levinnyttä sotaa ja veden liikakäyttäjiä rangaistaan kuolemalla. Nuori nainen valmistautuu kaaoksen keskellä jatkamaan ikivanhoja perinteitä teemestarina. Pian hän on ystävineen kuolemanvaarassa. Romaanin kerronta on realistista ja kiihkoilematonta, ja kokonaisuus on koskettava. Teos on saanut opiskelijoiden keskuudessa vaihtelevan vastaanoton: osa on pitänyt siitä kovasti, kun taas erityisesti yläkouluikäisistä lukijoista kokonaisuus on ollut tylsä.

Jose Saramago: Kertomus sokeudesta (1995), n. 370 s.

Nobel-kirjailijan maailmanlaajuisesti luettu ja kehuttu mestariteos. Eräänä päivänä ihmisiä alkaa sokeutua. Heidän silmissään ei ole mitään vikaa, mutta he näkevät vain valkoista. Sokeutuneet suljetaan epäinhimillisiin oloihin vanhan mielisairaalan tiloihin, ja pian ihmisjoukon keskellä vahvimmat ottavat vallan. Teos on raaka mutta ei toivoa vailla.

Cormac McCarthy: Tie (2006), n. 250 s.

Isä ja poika vaeltavat tuhkaksi muuttuneen maailman läpi kohti epävarmaa tulevaisuutta. Osa ihmisistä on onnistunut säilyttämään inhimillisyytensä äärimmäisissä oloissakin, mutta osa turvautuu esimerkiksi kannibalismiin. Romaanissa ei tapahdu paljon, mutta teoksen tunnelma on ainutlaatuinen.

George Orwell: Vuonna 1984 (1949), n. 370 s.

Dystopiakirjallisuuden ohittamaton klassikko. Kuvaus totalitaristisesta yhteiskunnasta, jossa "isoveli valvoo" ja koneistoa vastaan käyvä yksilö rusentuu rumasti. 

George Orwell: Eläinten vallankumous (1969), n. 120 sivua

Orwell kuvaa purevan ivallisessa ja hauskassa teoksessaan vertauskuvallisesti Neuvostoliiton tapahtumia ja sitä, mikä kommunistisessa unelmavaltiossa meni pieleen. Eläimet ottavat maatilalla vallan ja päättävä, että jokainen maatilan eläin on tasavertainen. Sitten idea lähtee koomiseen luisuun. 

Margaret Atwood: Orjattaresi 1986, n.400 s. painoksesta riippuen 

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa raadollisessa dystopiassa Yhdysvaltojen alueella toimii totalitäärinen valtio, joka tulkitsee Raamattua hyvin kirjaimellisesti. Toisinajattelijoita rangaistaan kuolemalla, ja erityisesti naiset ovat huonossa asemassa - "orjattarien" on suostuttava raiskauksiin ja "epänaiset" on karkotettu elinkelvottomille alueille. Onko toivoa paremmasta?

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma (1932), n. 260 s. painoksesta riippuen

Dystopiakirjallisuuden ohittamaton klassikko, jota ope suosittelee jo hieman enemmän lukeneelle. Löydät lisätietoja esimerkiksi täältä.