Koukuttavia tärppejä vähän lukeville

Etkö ole lukenut koskaan kokonaista romaania? Ovatko lukukokemukset peruskoulussa ja lukiossa olleet tähän saakka lähinnä traumatisoivia? Pääset helpommin sisään kirjallisuuden maailmaan, kun aloitat kevyesti. 

Tämän kirjalistan romaanit käyvät luettaviksi kursseilla 1-6. Kerro opelle etukäteen, mikäli haluat valita romaanin tärppilistalta, jotta voimme käydä yhdessä läpi arvosanatavoitteitasi.


Dekkarin ystävälle:


Marko Kilpi: Kadotetut (2009), n. 400 s.

Kotimaisen dekkarikirjallisuuden ehdotonta kärkeä, jonka lähtökohtiin voit tutustua esimerkiksi  täältä.











Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty (2016), n. 400 s.

Maahanmuuttoviraston johtaja löydetään kuolleena ja näyttää, että murhaaja saattaa olla lapsi. Myöhemmin uhreja tulee lisää, ja meri ja saaristo alkavat paljastaa synkeitä salaisuuksia. Teoksen päähenkilö, syyttäjä Jana Berzelius, huomaa, että hänen on selvitettävä juttu, jotta hänen oma pelon täyttämä menneisyytensä ei tulisi esille. Dekkariin on tarttunut hyvin laaja lukijakunta.








Erik Axl Sund: Varistyttö (2014), n. 400 s.

Ihmismielen pohjamutiin sukeltavan dekkaritrilogian aloitusosa on äärimmäisen koukuttava. Ei sovellu herkälle lukijalle. (saatavissa opelta) Mikäli haluat tarinalle jatkoa, myös jatko-osat ovat saatavissa opelta. Teos on ollut opiskelijoiden keskuudessa paljon valittu ja tykätty.









Henning Mankell: Askeleen jäljessä (1997), n. 600 s.

Kurt Wallanderin tutkimuksia. Kolme nuorta on tapettu raa'asti metsässä, haudattu ja kaivettu sitten ylös, kuin uudelleen esille. Romaani kuuluu Wallander -sarjan koukuttavimpaan parhaimmistoon.









Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää - Väkivallan virkamies (1976), n. 240 sivua

Joensuun esikoisromaani, joka aloitti laajan suosion saavuttaneen Harjunpää -dekkarisarjan. Kirjailija on itse toiminut poliisilaitoksen väkivaltatapauksia tutkivassa osastossa, joten kuvaus on varsin realistista. Realistinen on tutkittava rikoskin: alkoholisti on puukotettu juopottelukämpässä. Oman lisämausteensa tekstiin tuo 1970-luvun suomalaisen yhteiskunnan kuvaus. Moni arkinen asia on nykylukijalle vieras.






Patricia Cornwell: Post Mortem (1990), n.350 sivua

Teos aloittaa laajan kuolinsyytutkija Kay Scarpettan tapauksista kertovan sarjan. Cornwell on julkaissut runsaasti rikosromaaneja eivätkä kaikki ole erityisen laadukkaita, mutta Post Mortem sopii myös vaativammalle dekkarin ystävälle. Koska näkökulma on kuolinsyytutkijan, lukijan on varauduttava inhorealistisiin yksityiskohtiin.








 Åsa Larsson: Aurinkomyrsky (2003), n. 300  sivua

Kirja on palkittu Ruotsin parhaana esikoisdekkarina vuonna 2003, ja se oli valtaista myyntimenestys. Romaani aloittaa tavallista laadukkaamman dekkarisarjan, jossa tukholmalainen naisjuristi tempautuu mukaan rikosten selvittelyyn revontulien loimotuksessa Kiirunassa. Kirkon alttarikäytävällä makaa murhattuna karismaattinen lahkojohtaja, joka sattuu olemaan päähenkilön lapsuudenystävä. Ope luki tämän aloitusosan jälkeen kaikki sarjan muutkin osat lähes yhteen menoon.






Gillian Flynn: Teräviä esineitä (2015), n. 320 sivua

Teos herätti ilmestyessään kohua, sillä se on erinomaisen synkeä ja järkyttävä. Päähenkilö palaa kotikaupunkiinsa tutkimaan nuorten tyttöjen murhia ja samalla hän joutuu jälleen keskelle lapsuudenperheensä monin tavoin sairasta ilmapiiriä. Jotakin teoksen luonteesta kertoo esimerkiksi se, että päähenkilö joutuu käyttämään peittäviä vaatteita, koska hän on viillellyt kehonsa kauttaaltaan täyteen outoja sanoja. Suomennos on vähän kehno, mutta tämä häirinnee vain pedanttia lukijaa.






Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira (1901-1902), n. 160 sivua painoksesta riippuen.

Vuonna 1983 julkaistun suomennoksen takakannesta: Englantilainen nummimaisena ja sen laidoilla vanhoja aateliskartanoita: siinä näyttämö, jolla Sherlock Holmes ystävänsä tohtori Watsonin kanssa selvittää vanhan suvun kirouksen arvoitusta. Jo alkusivuilla ilmestyy näköpiiriin salaperäinen Baskervillen koira, jonka selkäpiitä karmivat huudot ja isokokoiset jalanjäljet ovat pelästyttäneet ympäristön asukkaat. Baskervillen suvun päämies kuolee ja kartanoon muuttaa uusi perijä, jota Sherlock Holmes ja tohtori Watson ryhtyvät suojelemaan. Ehdoton dekkariklassikko.




Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet (2010), n. 340 sivua

Dekkarissa tarkastellaan monikulttuurisen Suomen ongelmakohtia ruohonjuuritasolla. Tarina on yksinkertaisuudestaan huolimatta ihmeellisen mukaansatempaava, ja vaikka murhaaja paljastuu lähes heti, kokonaiskuvio osoittautuukin yllätyksellisemmäksi.








Alan Bradley: Piiraan maku makea (2014), n. 300 s.

Dekkarissa eletään 1950 -luvun englantilaisessa pikkukylässä, jossa erittäin älykäs ja pikkuvanha 11 -vuotias tyttö päättää ratkaista murhan. Teos toimii pitkälti sen ansiosta, että se on erilainen: päähenkilö on kaikkine epäuskottavuuksineenkin kiehtova, ja romaanin sävy on pikemminkin ilkikurinen kuin synkkä. Teos soveltuu heille, joita miellyttää Agatha Christie -tyylinen dekkarikerronta, jossa ei mässäillä väkivallalla eikä nosteta esille yhteiskunnan epäkohtia. Olennaista on liidellä juonenkäänteestä toiseen ja arvuutella tapahtumien kulkua. Dekkarissa viehättävää on myös se, että romaani naureskelee Christie -perinteelle hyväntahtoisesti.





Mielikuvituksellisten maailmojen ystävälle


Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille       (1979), n. 200 s. (saatavissa opelta)

Pahaa-aavistamaton Arthur Dent herää kaameaan krapulaan ja saa pian kuulla, että maailmanloppu on tulossa - noin seitsemän minuutin kuluttua. Dent pelastuu kuitenkin merkillisen ystävänsä avulla liftausmatkalle avaruuteen. Hersyvän hauska scifiparodia vetää lajityypin piirteet överiksi. Teos on ollut opiskelijoiden keskuudessa paljon valittu ja tykätty.






Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa (2003), n. 160 sivua

Lapsille suunnattu kauhukertomus on niin laadukasta työtä että jaksaa viihdyttää myös aikuislukijaa. Coraline muuttaa perheineen suureen kartanoon maalle. Tyttö alkaa tutkia paikkoja ja löytää umpeen muuratun oven. Eräänä yönä pahaenteinen ovi on kuitenkin auki.








Richard Adams: Ruohometsän kansa (1975), n. 400 sivua

Tarina villikaneista ei ole pikkutyttöjen söpöä pupustelua vaan vertauskuvallinen teos, jonka sivuilta voi lukea esimerkiksi totalitäärisen yhteiskunnan kritiikkiä. Villikaniyhdyskunnassa heikko ja hermostunut näkijäkani vaistoaa suuren vaaran, mutta vain pieni osa yhdyskunnan jäsenistä uskoo häntä ja päättää paeta tuntemattomaan ulkomaailmaan. Matka uuteen kotiin ei ole helppo. Romaanin asetelma on kiinnostava: kaneilla on esimerkiksi oma uskontonsa ja mytologiansa mutta hahmot elävät silti nimenomaan kaneille lajityypillistä elämää.





Antoine de Saint-Exupery: Pikku prinssi (1943), n. 100 s. painoksesta riippuen

Kaikenikäisille sopivassa klassikossa lentäjä joutuu tekemään pakkolaskun autiomaahan ja törmää Pikku Prinssiin, joka on kotoisin toiselta planeetalta. Tämä merkillinen hahmo kritisoi yksinkertaisesti ja mieleenpainuvasti aikuisten maailman järjettömyyttä - ja etsii rakkautta. 









Astrid Lingren: Ronja, ryövärintytär (1981), n. 260 sivua painoksesta riippuen

Rakastetussa satuklassikossa nuori Ronja seikkailee metsän fantasiamaailmassa, jossa vilisee männiäisiä, hapsiaisia ja verenhimoisia ajattaroita. Ronjan metsäelämä keskeytyy kuitenkin ikävästi, kun alueelle saapuu Birk, kilpailevassa ryövärijoukossa elävä lapsi. Alun vaikeuksien jälkeen parivaljakon välille kehittyy ystävyys, jota ympäristö ei hyväksy. Voiko lapsi olla välittämisessään kuitenkin viisaampi kuin aikuinen?







Lukioikäiselle sopivaa nuortenkirjallisuutta 


Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus (2003), n. 270 s.

Matemaattisesti äärimmäisen lahjakas Aspergerin oireyhtymää sairastava poika löytää naapurin koiran kuolleena ja päättää alkaa tutkia tapausta. Samalla taustalla värjyvät perheogelmat, joista poika ei oikein saa otetta. Palkitun romaanin viehätys perustuu ennen kaikkea päähenkilön hauskan ja koukeroisen, valtavirrasta poikkeavan ajatusmaailman kuvaukseen.







Kate Thompson: Yön eläjä (2010), n. 270 s.

Bobby on 14 -vuotias irlantilaispoika, jonka jengielämään kuuluvat huumeet ja rikokset. Äiti päättää pelastaa Bobbyn, ja perhe muuttaa syrjäiselle maaseudulle taloon, jonka edellinen asukas on kadonnut salaperäisesti. Bobbya maalaisympäristö ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta sitten alkaa käydä selväksi, että kotitalossa kummittelee, ja ehkä paikalla on tapahtunut murha. Realistista kerrontaa ja fantasiaa sekoittava romaani.








Delphine de Vigan: No ja minä (2012), n. 230 s. painoksesta riippuen

Lou on hyvin älykäs 13 -vuotias tyttö, joka päättää tehdä esitelmän kodittomuudesta. Hän tutustuu No -nimiseen, vanhempiensa hylkäämään, kodittomaan tyttöön, ja yllättäen vanhemmat suostuvat ottamaan tytön luokseen asumaan. Älykkyydestään huolimatta Lou on kuitenkin lapsellinen: hän ei ymmärrä, etteivät kodittoman mielenterveysongelmat, traumaattiset kokemukset ja riippuvuudet ole niin vain ohitettavissa. Kirjaan mahtuu sivujuonena myös pieni rakkaustarina. Palkittu teos edustaa laadukasta, ajatuksia herättävää nuortenkirjallisuutta, jonka parissa myös aikuislukija viihtyy.




Laura Lähteenmäki: North End -Niskaan putoava taivas (2012), n. 260 s.

Eletään tulevaisuuden Suomessa, jonne ilmastonmuutos on tuonut hyisen säätilan, ja peruselintarvikkeistakin pitää säästää. Yläkouluikäinen Tekla on joutunut muuttamaan uudelle, pohjoiselle paikkakunnalle ilman ystäviään, ja erilaisten satumusten seurauksena hän päätyy viettämään viikon yksin kotona veljensä kanssa. Tekla päättää ottaa uudesta itsenäisyydestään kaiken irti, mutta dystopian maailmassa olosuhteet ovat kovat. Laadukkaan nuortenkirjan lukee aikuinenkin mielihyvin, ja myös sarjan kaksi jatko-osaa ovat lukemisen arvoisia.





Salla Simukka: Punainen kuin veri (2013), n. 270 sivua

Lumikki -nimisestä lukiolaistytöstä kertovan sarjan aloitusosassa nuori tyttö sotkeutuu kuin vahingossa huumekauppaan ja on äkkiä hengenvaarassa. Teos on koukuttavaa luettavaa ja sopii pieneksi välipalaksi aikuislukijallekin. Sarjasta on ilmestynyt vielä kaksi muuta osaa.








Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase (1984), n. 320 sivua painoksesta riippuen

Kotimaisen nuortenkirjallisuuden klassikko, joka kestää aikaa aina vain. Allu, kaupunkilaispoika, joutuu tahtomattaan kesäksi maalle, kaikki vaikuttaa hirvittävältä, ellei kuvioihin ilmestyisi Kerttu, johon Allu palavasti rakastuu. Kaksikon suhde ei ole tietenkään mutkia vailla. Varmaa on kuitenkin se, että kesän jälkeen Allu ei palaa kaupunkiin samana ihmisenä.






Salla Simukka: Jäljellä (2012), n. 220 s.

Opiskelijan vinkkaama herkkupala dystopiakirjallisuuden ystävälle. Eletään tulevaisuuden Suomessa, jossa nuoret on jaoteltu erilaisiin ryhmiin taipumustensa mukaan. Emmi ei tunnu kuuluvan mihinkään ryhmään, ja hän kokee olevansa ulkopuolinen. Ympäristöönsä kyllästynyt Emmi päättää karata, mutta kukaan ei tule etsimään häntä. Kotiin palattuaan tyttö huomaa, että kaikki maailman ihmiset ovat kadonneet - vain hän näyttää olevan jäljellä.








Nadja Sumanen: Rambo (2015), n. 240 s.

Rambo on poika, joka ei tiedä normaalista arjesta - kun äiti on syvästi masentunut ruoka-ajat tuppaavat unohtumaan, ja yhteiset hetket läksyjen parissa jäävät viettämättä. Rambo pääsee kuitenkin kesälomalla unohtumattomalle mökkireissulle ja tutustuu ylimieliseen tyttöön, jonka kotona kulissit ovat kunnossa. Kun syrjäytymisvaarassa oleva poika ja varakas pintaliitäjä kohtaavat, syntyy kitkaa mutta myös yllättäviä tunteita. Teos on helppolukuinen ja imaisee nopeasti mukaansa myös kokemattoman lukijan.







Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu (2007), n. 240 sivua 

Siljan elämässä kaikki ei ole kohdallaan: kirjailijaisä kuolee yllättäen, eivätkä ystävät ja poikaystävä osaa auttaa Siljaa surutyössä. Onneksi pelastukseksi löytyy musiikki, ja Silja pääsee kokemaan jotakin aivan uutta - hänestä tulee hienon tyttöbändin laulaja. Romaani on surullisista lähtökohdistaan huolimatta ennen muuta tarina selviytymisestä, ystävyydestä ja musiikin kantavasta voimasta.