Virkkeitä tuottamaan!


Tehtävä A


Kopioi seuraava teksti portfolioosi ja tee siihen tarvittavat merkinnät.



Hän haistoi tukahduttavan savun hajun. Aivan kuin koko maailma olisi peittynyt harmaaseen vaippaan, joka esti häntä näkemästä eteensä. Jostain kuului huutoa. Koska häntä pelotti, hän ei edes yrittänyt suunnistaa huutoa kohti. Mitä hän muka voisi tehdä? Huutaja saattoi olla vammautunut räjähdyksen jäljiltä, vaikka hän ei uskonutkaan, että kovin moni oli  elossa. Hän ei ylipäätään tiennyt, mitä ajatella tai tuntea. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi syönyt. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi nukkunut. Oliko hän nukkunut? Miksi juuri hän oli tässä, kun niin monelle muulle oli käynyt huonosti? Ei hän ollut omasta mielestään erityinen. 


A) Alleviivaa persoonamuodoissa taipuneet verbit.

B) Merkitse päälauseiden perään suluissa PL (=päälause)

c) Merkitse sivulauseiden perään suluissa niiden tyyppi. (KL eli konjunktiolause, RL eli relatiivinen sivulause tai KSL eli kysyvä sivulause)





Tehtävä B

  • Tuota virkkeitä seuraavan kuvan pohjalta ohjeita noudattaen. Voit pohtia esimerkiksi, mitä maailmassa on tapahtunut ja millaista kuvan maailmassa on elää.
  • Merkitse päälauseen perään aina suluissa (PL) eli päälause. 
  • Merkitse sivulauseen perään suluissa sivulauseen tyyppi. (KL, RL tai KSL)
  • Alleviivaa virkkeistäsi kaikki persoonamuodoissa taipuneet verbit

Tyypit: 

KL=konjunktiolause

RL= relatiivilause

KSL= kysyvä sivulause


1. Virke, joka koostuu ainoastaan yhdestä päälauseesta.

2. Virke, joka on muotoa PL + KL

3. Virke, joka on muotoa KL + PL

4. Virke, joka on muotoa PL + joka- sanalla alkava relatiivinen sivulause

5. Virke, joka on muotoa PL + mikä -sanalla alkava relatiivinen sivulause

6. Virke, joka on muotoa PL + KSL (kysyvä sivulause)


Tehtävä C

Jatko aloituksen tarinaa kokonaisilla virkkeillä, jotka alkavat isolla alkukirjaimella ja päättyvät pisteeseen.