Syvennetään novellianalyysia

Kuvan lähde


Kirjoitetaan novellianalyysi apukysymyksien pohjalta

 Voit kerrata soveltuvin osin novellianalyysin tunnilla opiskeltuja lähtökohtia täältä.

Luetaan novelli "Kaupankäyntiä" täältä. Saat novellin myös paperisena opettajalta ja tee siihen merkintöjä.

  • Tehtävä tehdään Classroom -ympäristöön ja arvioidaan asteikolla 4-10.
  • Kirjoita rivivälillä 1,5 ja fonttikoolla 12. 
  • Kirjoita jokaisesta seuraavasta kohdasta vähintään kappaleen verran tekstiä. Pyri siihen, että jokaisessa kappaleessa on ainakin viisi virkettä.
  • Käytä tekstissäsi ohjeessa lihavoituja eli mustalla merkittyjä käsitteitä
  • Novellianalyysia suunnitellaan ensin käsin paperille esimerkiksi miellekartan tai listauksen avulla. Tämän lisäksi tee novellin juonesta aikajana, jolle sijoitat kaikki keskeiset tapahtumat alusta loppuun.
  • Ilman suunnitelmaa et saa lähteä kirjoittamaan.
  • Käytä kirjoittaessasi suoraan oman tekstisi osana punaisella merkittyjä kohtia.


1. Laita työotsikoksi "Novellianalyysi"=> Vaihdat otsikon myöhemmin.

2. Kirjoita ensimmäiseen kappaleeseen tekstin aihe ja tiivistä tekstin juoni lyhyesti. Huomaa, että juonen tulee sisältää kaikki novellin keskeiset tapahtumat alusta loppuratkaisuun saakka, mutta pyri silti tiivistämään juoni yhteen kappaleeseen.

Juha Itkosen novellikokoelmassa Huolimattomia unelmia (2008) julkaistu novelli Kaupankäyntiä kertoo...

Novellin juoni koostuu alusta, lopusta ja keskikohdasta. (Selitä tämän jälkeen juonen vaiheet.)

Alussa...

Novellin keskikohdassa...

Novellin lopussa...



3. Esittele novellin miljöö eli tapahtumapaikka ja -aika. Keskity paikkaan, jossa suurin osa tapahtumista tapahtuu. Mistä novellin tapahtuma-ajan voisi päätellä? Sijoittuuko teksti esimerkiksi nykyaikaan vai kauemmas menneisyyteen. Millainen tunnelma tapahtumapaikalla vallitsee? Mistä tämän huomaa? 

Novellin keskeisenä miljöönä on suomalainen jäähalli ja luultavasti novelli ei sijoitu aivan nykyaikaan.

4. 

  • Millainen kertoja tekstillä on? (Minäkertoja, kaikkitietävä kertoja) 
  • Onko kertoja luotettava? Ilmeneekö, että kertoja ei tiedä kaikkea? Mitä kertoja ei tiedä tai ymmärrä?
  • Mitä saat tietää kertojan elämäntilanteesta ennen jääkiekko-ottelua (ikä suunnilleen arvioituna, perhesuhteet, ystävät, kinnostuksen kohteet)? Millainen kertoja taas on aikuisena?

5. Millaisen kuvan saat tekstin keskeisimmästä sivuhenkilöstä eli isästä kertomuksen alussa? Miten mielikuva isästä muuttuu tarinan kuluessa?

Novellin alussa poika pitää isästään, mutta novellin lopussa, pojan kasvettua jo aikuiseksi, hän ei ole edes väleissä isänsä kanssa. => kerro mistä tämä johtuu riittävän ykisyiskohtaisesti.

6. Analysoi kertomuksen aukkokohtia. Mitä tärkeitä asioita et saa tietää isästä? Pyri täydentämään aukkokohtia. Mitä todennäköisesti tapahtuu? Huomaa, että et voi tietää tapahtumia tarkasti.

Novellissa ilmenee aukkokohta, kun isä katoaa jäähallissa. => Täydennä aukkokohta parilla oletuksella tapahtumista. Muista, että et voi tietää varmasti.

7. Millaisia teemoja novelli käsittelee?

8. Otsikoi tekstisi siten, että otsikosta käy ilmi jotakin olennaista novellin teemasta. "Novellianalyysi" ei käy tekstin otsikoksi.