Marginaaliin painettu saa äänen

Etniset ryhmät ja vallankäyttö

Colson Whitehead: Nickelin pojat (2020), 222 s.

 1960 -luvun USA:ssa rasismi rehottaa ja rotuerottelulakeja on vasta alettu purkaa. Hyväsydämienen ja idealistinen musta koulupoika joutuu ilman omaa syytään koulukotiin, jossa lasten - ja varsinkin mustien lasten - kohtelu on armotonta, ja oppilaat joutuvat taistelemaan elämästään. Tarina on vaikuttava ja helppolukuinen.

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie (2021), 347 s.

 Eletään Yhdysvaltojen orjuuden pimeitä aikoja, mutta vaihtoehtoisen todellisuuden tarjoavassa romaanissa maan alla kulkee rautatie, jonka välityksellä orjia kuljetetaan turvaan. Pahasti kaltoinkohdeltu puuvillaplantaasin orja päättää ryhtyä hengenvaaralliselle pakomatkalle. Juonivetoista teosta seuraa helposti myös vähemmän lukenut.

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (2013), n. 300 s.

Kulta-niminen tyttö asuu Zimbabwessa, slummiolosuhteissa. Vaikuttavassa romaanissa kuvataan lapsen silmin, miten slummielämästäkin löytyy riemua ja yllätyksiä. Kullalle elämällä on varalla erityisen suuri yllätys, sillä hän pääsee muuttamaan Yhdysvaltoihin. Kaksi täysin erilaista todellisuutta törmäävät toisiinsa.

Toni Morrison: mikä tahansa kirjailijan suomennettu teos (osa saatavissa opelta). Erityisesti ope suosittelee teosta Minun kansani, minun rakkaani, n. 300 s. painoksesta riippuen

Toni Morrison on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä mustana naisena ja ensimmäisenä mustana amerikkalaisena. Kirjailijan suomennettu tuotanto on laaja, ja mukaan sopii myös melko nopealukuisia teoksia. Romaaneissaan Morrison käsittelee esimerkiksi mustien orjien kohtelua ja naisen asemaa. Mikäli kiinnostuit, tule kysymään opelta lisää.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa    (1986), n. 360 s. painoksesta riippuen

Celie on nuori musta nainen 1930 -luvun Georgiassa. Hän selviytyy voittajana insestistä, rasismista ja lähisuhdeväkivallasta. Palkittu romaani on helppolukuinen. 

Päihteiden käyttö

Douglas Stuart: Shuggy Bain (2022), n. 500 s.

Kirjailijan omaan elämäntarinaan perustuva palkittu, koskettava ja monisävyinen kuvaus pienestä pojasta, joka jaksaa rakastaa juovaa äitiään. Lue lisää esimerkiksi  täältä. Teos on niin laadukas, että pituutta ei kannata kavahtaa.

Alex Schulman: Unohda minut (2017), n. 280 s.

Omaelämäkerrallisessa romaanissa kirjailija kertoo, miltä tuntuu elää kodissa, jossa äidin alkoholiongelma varjostaa arkea. Lapsuuden huoli  painaa vielä aikuisenakin, epämääräisenä ahdistuksena. Onko sovituksen mahdollisuutta olemassa ja voiko äiti olla taas osa perhettä? Teos on ollut suuri myyntimenestys Ruotsissa. Kokonaisuus on helppolukuinen ja soveltuu näin myös heille, jotka eivät ole lukeneet paljon.

Kalle Lähde: Happotesti  (2016), n. 270 s. 

Kirjailija on raitistunut alkoholisti, joka kertoo juopon itsepetoksen värittämästä elämästi samaan aikaan hauskasti ja synkeästi. Työ menee, vaimo raivoaa ja krapulat ovat pelottavia, mutta aina on syytä juoda pari tuoppia lisää. Teos soveltuu lukijalle, joka on kiinnostunut totaalisen juopon arjen pienistä yksityiskohdista.

Kate Holden: Enkelivaihde (2007), n. 250 s.

Omaelämäkerrallinen kuvaus hyvän perheen tytöstä, joka alkaa kuin vahingossa käyttää heroiinia. Lopulta addiktio johtaa siihen, että tyttö hankkii rahansa prostituoituna ilotalossa. Kate on kuitenkin vahvempi kuin lukija uskoisi: hän on päättänyt nousta takaisin normaaliin elämään.

Christiane F.:Huumeasema Zoo (1979), n. 350 s.

Tositapahtumiin perustuva omaelämäkerrallinen kuvaus 15-vuotiaasta tytöstä, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja ajautuu vähitellen käyttämään heroiinia. Narkomaanin arki on pelkkää raadollista alamäkeä. Teos jää vaivaamaan pitkäksi aikaa eikä sitä voi suositella herkälle lukijalle. Romaani on ollut opiskelijoiden keskuudessa tykätty ja paljon valittu.

Susanna Alakoski: Sikalat (2006), n. 280 s.

Palkitussa romaanissa pienen Leenan perhe on muuttanut 1970- luvulla Ruotsiin paremman elämän toivossa. Hieno kerrostaloasunto tekee aluksi vaikutuksen, mutta kouluttamattomia vanhempia vaivaa jatkuva köyhyys. Vääjäämättömästi kuvaan astuu alkoholi. Romaani on lapsen näkökulmasta kirjoitettu kuvaus alkoholistiperheen arjesta. Vaikka teemat ovat lohduttomia, on Leenan maailmassa myös leikkiä ja naurua, ystäviä, valoa ja toivoa.

Bill Clegg: Nuoren addiktin omakuva (2010), n. 250 s.

Omaelämäkerrallisessa teoksessa nuori kustannustoimittaja ajautuu hallitsemattomaan crack -kierteeseen, jonka seurauksena ura ja parisuhde ovat vaarassa. Teos sisältää varsin yksityiskohtaista huumeiden käytön kuvausta. Nopealukuinen, sillä koostuu lyhyistä, sirpaleisista luvuista.

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin (2011), n. 500 s.

Pike on tullut tunnetuksi räävittömänä narkkarikuningattarena, joka hallitsee tilanteen kuin tilanteen ja pyörittää suvereenisti rikolliskuvioita. Piken elämä on kuitenkin muuttunut: hän on saanut vankilassa lapsen ja haluaa nyt elää normaalia arkea tavallisena huolehtivana äitinä.Vanha jengi ei kuitenkaan suostu päästämään Pikestä niin vain irti. Sadistinen rikollispomo Lalli haluaa entisen tyttöystävänsä takaisin. Lajityypiltään teos on dekkari. 

Kreetta Onkeli: Ilonen talo (1996), n. 150 s. 

Ruut ja Birge kasvavat alkoholistiäidin kanssa perheessä, josta isä on kuollut. Pihan nurmikko kasvaa umpeen, äiti häviää reissuilleen ja pienellä paikkakunnalla perhettä halveksitaan. Silti keinot elää omaa elämää löytyvät. Teos on enimmäkseen lapsen näkökulmasta kerrottu ja kohtalaisen helppolukuinen.

Elämää keskitysleirillä

Affinity Konar: Elävien kirja (2017), n. 460 s.

Kaksostytöt saapuvat karjavaunulla Auschwitzin keskitysleirille ja joutuvat heti eroon perheestään. Heidät valitsee hellään huomaansa tohtori Mengele, joka on erikoistunut epäinhimillisiin lääketieteellisiin kokeisiin. Mengeleä kiinnostaa kaksosten välinen luja side - ja erityisesti tuon siteen rikkominen. Teos on helposti ymmärrettävä ja sivumäärästään huolimatta nopealukuinen.

Slavenca Draculic: Aivan kuin minua ei olisi  (2000), 254 s.

"S:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettomien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päättää määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet. S. synnyttää tukholmalaisessa sairaalassa pojan, jonka isä voi olla kuka tahansa bosnialaisen vankileirin serbisotilaista. S. toivoo, että lapsen mukana hänen ruumiistaan ja elämästään poistuisi menneisyys, vuoden 1992 kesä." Tekstin lähde.

Imre Kertesz: Kohtalottomuus (1975), n.200 s. painoksesta riippuen

Kirjailija on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon osin tämän teoksen ansioista. Romaanissa kuvataan 15 -vuotiasta juutalaispoikaa, joka temmataan kesken työmatkan keskitysleirille. Poika kuvaa leirin oloja kuin ne eivät todella satuttaisi häntä, kylmänä tarkkailijana. Se, johon sattuu, on lukija.

Maria Angels Anglada: Auschwitzin viulu (2018), n. 145 s.

Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.

Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi. (Edeltävän tekstin lähde.) Nopealukuinen ja koskettava pienoisromaani.

Paola Pigani: Älä astu sieluuni kengät jalassa (2017), 210 s.

Älä astu sieluuni kengät jalassa oli ilmestyessään Ranskassa vuoden 2013 kirjallinen sensaatio. Toisen maailmansodan vuosiin sijoittuva romaniperheen keskitysleiritarina muistuttaa meitä lähimenneisyytemme kauhuista. Se kertoo vangitsevan tarinansa näkökulmasta, josta tätä traagista ajanjaksoa ei juurikaan ole kuvattu. Tekstin lähde.

Koulukiusaaminen

Antti Rönkä: Jalat ilmassa (2019), 224 s.

Aaro on juuri päättänyt lukion ja aloittanut opintonsa yliopistossa. Kiusaamistaustansa vuoksi hän kuitenkin kokee vaikeuksia sopeutua ryhmään ja kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Aaro juhlii, tapaa tyttöjä, yrittää elää tavallisesti. Miten menneisyyden pelot kohdataan? Romaani on nuoren kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin perustunut esikoisteos, jonka voisi ajatella puhuttelevan erityisesti nuorta lukijaa.

Iida Rauma: Hävitys (2022), 370 s.

Tällä tavalla koulukiusaamisesta ei ole vielä Suomessa kirjoitettu. Romaani on vaikuttava mutta ope suosittelee sitä jo hieman kokeneemmalle lukijalle. Lue lisää esimerkiksi täältä.

Psyykkiset ongelmat

Katriina Huttunen: Surun istukka (2019), n. 320 s.

Esikoiskirjailijan omaelämäkerrallinen teos, joka sopii raskaiden aiheiden ystävälle. Äidin 26 -vuotias tytär päätyy tekemään itsemurhan syömällä kaikki masennuslääkkeensä. Äiti kertoo kuoleman jälkeisien vuosien tuntemuksista karun rehellisesti, itseään säästämättä. Opelle tämä oli varsin ravisuttava lukukokemus, joka ei hetkeen jättänyt rauhaan.

Anna-Leena Härkönen: Loppuun käsitelty (2005), n. 220 s

Kirjailija kertoo koskettavasti siskonsa itsemurhasta ja tunteista, jotka itsemurhan tehneen läheinen joutuu käymään läpi. Löydät perusteellisemman kuvauksen teoksen sisällöstä täältä. Romaani soveltuu kokemattomammallekin lukijalle.

Veikko Huovinen: Pojan kuolema (2007), 115 s.

Kirjailijan poika teki itsemurhan hukuttautumalla, ja Huovinen purki surunsa romaaniin. Omaelämäkerrallisessa teoksessa seurataan pojan elämän hidasta raunioitumista ja voimattomien läheisten tuskaa.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone (2010), n. 300 s. 

Joensuun Harjunpää-dekkarit edustavat kotimaisen dekkarikirjallisuuden parhaimmistoa esimerkiksi hienovireisen ihmiskuvauksensa takia. Tämä romaani sopii ihmisten välisen synkeän vallankäytön ja väkivallan seurausten kuvauksen ystäville. Juoni kiertyy tietysti murhan selvittämisen ympärille, mutta mukana on myös kiinnostavaa kuvausta arjesta otteensa menettäneiden ihmisten todellisuudesta. 

Essi Kummu: Mania (2006), 220 s.

Nuori tietokonepeleistä riippuvainen nainen menettää otteensa arjesta ja ampuu kolme ihmistä. Kirjalla pohjautuu löyhästi tositapahtumiin. Lisätietoa löydät esimerkiksi täältä.

Markku Pääskynen: Vihan päivä (2006), n. 120 s. painoksesta riippuen

Perhesurmaan päätyvä äiti pohtii, muistelee, tuntee ja kokee. Lopulta hän valitsee oman tiensä. Hienovireinen, herkkä ja kriitikoidenkin kehuma romaani.

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (2005), n. 160 sivua painoksesta riippuen 

Romaanin takakannesta: "Helsinki, kevät 2003. Anna haluaa vietää päivän kirjan kanssa mutta joutuukin tapaamaan veljeään mielisairaalaan. Matkalla sairaalaan hän käy läpi oman perheensä ja Yhdysvalloista Suomeen muuttaneen poikäystävänsa lanin perheen historiaa. Lähihistorian varjot, edellisten sukupolvien kokemat sodat ja mielen sairaudet ovat kärjistyneet muuatamaa vikkoa aikaisemmin, Irakin sodan vastaissessa mielenosoitukessa tavalla, jota Anna ei voi antaa itselleen anteeksi. Että hän muistaisi saman on vahvasti omaan aikaamme kiinnittyvä yhden päivän romaani. Teos kuvaa, miten ihmiset kantavat mukaan edellisten sukupolvien kokemuksia, miten herkästi ihmisen mieli särkyy ja miten mahdotonta on kantaa toisen ihmisen kärsimystä." Nopealukuinen joskin raskaita teemoja käsittelevä teos.

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (2013), n. 320 s.

Hieno, kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani. Lucille on poikkeuksellisen kaunis nainen, joka saa kärsiä kauneudestaan. Hän saa kaksi lasta, ja elämässä on jännittäviä vuosia, kunnes Lucile romahtaa psykoosiin. Romaani on oivallinen kuvaus myös itse romaanin kirjoittamisen prosessista ja faktan ja fiktion suhteesta.

Juha Seppälä: Luru (1992), n. 120 s.

Pieni romaani lukiolaispojasta, jonka elämä umpioituu yksinäisyyteen. Teemu on aina elänyt kahden äitinsä kanssa. Ylioppilaskeväänä hänen pitäisi aloittaa oma elämänsä, mutta hän lukkiutuu arvaamattomaan ahdistukseen. Monitasoisessa romaanissa seurataan äidin silmin pojan sairaiden kehittymistä kohti lohdutonta loppua. Teos näyttää lukijalle, kuinka yksin ja avuttomaksi ihminen voi jäädä mielenterveysongelmia kohdatessaan. 

Naisen asema

Joyce Carol Oates: Blondi (2002), n. tuhat sivua

Marilyn Monroen fiktiivinen elämäkerta, joka piirtää kuvan hauraasta naisesta, joka etsii rakkautta sitä saavuttamatta. Teos on upea kaunokirjallinen taidonnäyte, jonka suurta sivumäärää ei kannata säikähtää.

Camilla Grebe: Varjokuvat (2020), 461 s.

Naisen aseman pohdintaa viihteellisemmässä muodossa, rikostarinaan kietoutuneena. Lue lisää esimerkiksi täältä.

Laura Manninen: Kaikki anteeksi (2018), n. 320 s.

Laura tapaa Mikon, ihanan kolmen lapsen eronneen isän. Mikko on kaikkea mitä voi odottaa: huomaavainen, hauska, komea - mies, joka hurmaa paitsi Lauran myös tämän lähipiirin. Vuosisadan rakkaustarina on valmis alkamaan, mutta nopeasti Mikon kullattu kuori alkaa säröillä, ja Laura löytää itsensä keittiöveitsi kaulaltaan. Omaelämäkerrallisessa romaanissa kirjoittaja kuvaa parisuhdeväkivallan kehittymistä ja dynamiikkaa kiinnostavasti ja tarkkasilmäisesti.

Herbjorg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos (2008), n. 400 s.

Dorte on 15 -vuotias köyhissä oloissa kasvanut liettualaistyttö, joka tarttuu naiivisti hyvältä vaikuttavaan työtarjoukseen. Dortesta tulee julman ihmiskaupan uhri: hän päätyy Norjaan seksiorjaksi. Dorten arkea kuvataan suoraan ja karusti, joten romaania ei voi suositella herkälle lukijalle. Teos on kuitenkin tyylinsä puolesta helppolukuinen eikä myöskään täysin toivoa vailla.

Anna Quindlen: Mustelmilla (1999), n. 340 s.

Helppolukuinen teos kuvaa vaikuttavasti parisuhdeväkivaltaa. Pitkän avioliiton jälkeen pahoinpidelty nainen onnistuu pakenemaan lapsensa kanssa, ja elämä näyttää tasaantuvan hetkeksi. Sitten pelko hiipii jälleen pienen perheen elämään...

Elina Tiilikka: Punainen mekko (2010), n. 300 s.

Teos on romaani, joka ammentaa vahvasti tekijänsä omakohtaisista kokemuksista. Noora on käynyt lukion, mutta pelkällä lukiokoulutuksella hän saa töitä vain siivoojana. Noora keksii, että prostituutio on helppo tapa ansaita rahaa, ja asiakkaita riittää. Prostituoidun elämä osoittautuu kuitenkin psyykkisesti vaurioittavaksi. Teos ei moralisoi vaan kuvaa seksikaupan arkea kiihkottomasti.

Toni Morrison: Sinisimmät silmät (1994), n. 200 s. painoksesta riippuen

Nobelin voittaneen kirjailijan esikoisteos käsittelee mm. rotusyrjintää, lapsuutta ja köyhyyttä 1940 -luvun Yhdysvalloissa. Pecola on pieni musta koulutyttö, joka uskoo, että hänen elämänsä muuttuisi paremmaksi, jos hänellä vain olisi vaaleaihoisten kauniit siniset silmät. Romaanissa kuvataan kiusatun ja perheessään pahoinpidellyn tytön arkea. Pecolan toive toteutuu lopulta - mutta hyvin surullisella tavalla.

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina, n. 160 s.

Romaani on lyhyt mutta sisällöltään painava. 12-vuotias tytär joutuu todistamaan äitinsä raiskauksen. Oates on tuotannossaan erikoistunut naisen kärsimyksen kuvaukseen, feministisin äänenpainoin. Vaikka teemat ovat raskaita, Oatesin pienoisromaani koukuttaa lukijan otteeseensa. Teos on ollut opiskelijoiden keskuudessa paljon valittu ja tykätty.

Henrik Ibsen: Nukkekoti (1879), n. 130 s. Kyseessä on näytelmä.

Perhedraama naisesta, jonka päällepäin onnelliseen avioliitton ilmaantuu uhkaavia säröjä. Näytelmä herätti ilmestymisaikaanaan ihmetystä, koska siinä kritisoitiin viktoriaanisia avioliittonormeja.

Minna Canth: Työmiehen vaimo (1885), näytelmä

Risto ryyppää surutta perheensä rahat, ja kotona lapset näkevät nälkää. Canth kritisoi ankarasti aikansa suomalaista avioliittoinstituutiota. Viisinäytöksinen näytelmä löytyy myös kokonaan sähköisessä muodossa täältä. 

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013), n. 300 s. painoksesta riippuen

Vanhoillislestaiolaiset Vilja ja Aleksi rakastavat toisiaan ja perustavat perheen. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta vakaumuksellisista syistä ehkäisyä kartteleva Vilja tulee raskaaksi uudelleen ja uudelleen, kunnes edessä on romahdus. Pariskunnan on pakko etsiä oma tapansa elää. Teos kritisoi ankarasti tiettyjä vanhoillislestadiolaisuuden piirteitä.

Marie Darrieussecq: Sikatotta (1997), n. 120 s.

Satiirisessa romaanissa nuori prostituutioon ajautunut nainen kokee muodonmuutoksen: hänestä tulee kirjaimellisesti sika. Teos on eräänlainen yhteiskuntakritiikkiä sisältävä selviytymistarina. Romaani on ollut opiskelijoiden keskuudessa paljon valittu, ja ensisijaisesti se on herättänyt lukijoissaan hämmennystä, sillä kokonaisuus on varsin omaperäinen.

Syrjäytyminen, köyhyys, moniongelmaisuus

Joonatan Tola: Punainen planeetta (2021), 344 s.

Tola kirjoittaa omaelämäkerrallisessa teoksessaan vaikeista asioista asenaan pikimusta huumori, ja kokonaisuudesta muodostuu rakastettavan riipiviä ja hauska. Joonatanin edesmennyt isä Mikko Tola oli merkillinen mies: alkoholisoitunut skitsofreenikko teki perheensä elämästä helvettiä ja tarjosi samalla unohtumattomia välähdyksiä boheemista taiteilijaelämästä. Lapset selviävät syömällä makaronia, kun isä leikkii tiipiissä intiaania ja kertoo olevansa samanaikaisesti Jeesus, natsi ja rikkaan sukunsa kalvama traumatisoitunut ihminen. Ope nautti kirjasta niin paljon, että se tuntui loppuvan kesken.

Suvi Vaarla: Westend (2019), 334 s.

Elinan perhe nauttii 1980 -luvun Suomen kiihtyvästä taloudellisesta noususta: isän firma menestyy, kotipaikaksi löytyy suuri talo Westendistä ja vanhempien varakas tuttavapiiri laajenee. Sitten koittaa 1990 -luvun lama, eikä perheessä mikään ole enää ennallaan. Hienosti rakennettu romaani sopii monenlaisille lukijoille.

Anne Vuori-Kemilä: Taivas ilman reunoja (2018), 248 s.

Parikymppinen Kai muistelee mielisairaalassa menneitä vuosia. Hän on kotoisin köyhästä avioeroperheestä, jonka isälle maistuu viina ja äidille huumeet. Kuitenkin Kai lapsuudessaan ystävystyy varakkaasta kodista tulevan Tonin kanssa. Kaveruudesta muodostuu omituinen vallankäytön areena, jossa kiusattu Kai myötäilee vahvempaa Tonia. Lopulta poikien välinen jännite käy sietämättömäksi.

Edouard Louis: Ei enää Eddy (2019), 190 s.

Vaikuttava kuvaus homoseksuaalista pojasta, joka elää pienessä äärimmäisen köyhässä ja suvaitsemattomassa ranskalaiskylässä. Lue lisää teoksesta esimerkiksi  täältä. Teos voi olla ravisutteleva lukukokemus hyvin monenlaisille lukijoille - myös heille, jotka eivät lue kovin paljon. Ope antaa kirjalle vahvan suosituksensa.

Eduard Louis: Kuka tappoi isäni? (2022), 76 s.

Tiivis, mieleenpainuva puheenvuoro työväenluokkaisen ihmisen ja etäiseksi jääneen isän puolesta. Lue lisää täältä. Soveltuu lukijalle, joka haluaa lukea painavaa tekstiä mutta jolla on vain vähän aikaa.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (2019), 300 s.

Romaani sopii raskaiden aiheiden ystävälle: mukana on esimerkiksi väkivaltaa ja huumeiden käyttöä raadollisen yksityiskohtaisesti kuvattuna. Teoksessa ei ole yhtä päähenkilöä vaan näkökulma vaihtelee pahamaineisen lähiön asukkaalta toiselle. Teos on melko helppolukuinen. Saat lisätietoja vaikkapa täältä. Open romaani ahmaisi niin, että se oli pakko lukea melkein yhdeltä istumalta.

Eija Hetekivi-Olsson: Tämä ei ole lasten maa (2013), n. 350 s.

Miiran suomalaissyntyinen duunariperhe elää 1980 -luvun ruotsalaisessa lähiössä, jossa köyhyys ja päihdeohgelmat rehottavat. Miira, joka inhoaa suomalaisia juuriaan, ei ole kuitenkaan niitä lapsia, jotka antavat periksi. Hän suunnittelee aivokirurgin uraa ja on valmis antamaan turpiin lasten ahdistelijalle.

Jonas T. Bengtsson: Sus (2018), n. 200 s.

Sus on 19 -vuotias kööpenhaminalaistyttö, joka on saanut elämälleen hyvin huonot lähtökohdat. Isä on tappanut Susin äidin ja Susilla on mielessään vain yksi asia: kosto. Romaani on pieniä huumorin pilkahduksia lukuunottamatta synkkä ja tunteilematon. Teos on lyhyiden lukujen vuoksi nopealukuinen mutta ei sovellu herkälle lukijalle. Kyseessä on aikuisten romaani.

Lisa O' Donnell: Mehiläisten kuolema (2013), n. 300 s.

"Tänään on jouluaatto. Tänään on minun syntymäpäiväni. Tänään minä täytän viisitoista. Tänään minä hautasin vanhempani takapihalle. Eivät olleet rakkaita vanhempia." Näin alkaa romaani, joka on todellinen herkkupala sysimustan huumorin ystävälle. Teoksen sivuilla vilisee seksiä ja huumeita. Romaani sisältää paljon lyhyitä lukuja ja on siksi nopealukuinen. Rankan sisältönsä vuoksi romaani ei kuitenkaan sovellu yläkouluikäiselle tai hyvin herkälle lukijalle.

Leena Lander: Tummien perhosten koti (1991), n. 320 s. 

Kuvaus koulukotinuorista. Mukana on rikkinäisen elämän tarkastelua mutta myös valopilkkuja. Päähenkilö on selviytyjä, joka ponnistaa vaikeista oloista kohti tulevaisuutta. Romaani on helppolukuinen.

Ane Riel: Pihka (2017), n. 250 s.

Dekkarina palkittu romaani on varsin kaukana perinteisestä dekkarista. Kyse on hyvin omintakeisesta, yhtäaikaa synkeästä ja valoisasta lapsuuskuvauksesta. Pieni Liv -tyttö elää eristyneessä ympäristössä vanhempiensa kanssa. Isä kerää taloon ja pihalle niin paljon romua, ettei missään sovi liikkumaan ja äiti on turvonnut niin lihavaksi, ettei enää pääse sängystä ylös. Liv on molemmille vanhemmilleen äärimmäisen rakas. Perheen isä osoittaa rakkauttaan vain sangen merkillisesti: jo romaanin aloitusvirkkeessä Liv kuvaa, kuinka saa todistaa isoäitinsä murhaa. Teos soveltuu hieman erilaista lukukokemusta etsivälle lukijalle.

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää (2014), n. 500 s. 

Vaikeissa oloissa kasvanut Sistinja saa Hertta-tyttären, joka joutuu perheessään kokemaan liikaa liian nuorena. Arkea sävyttävät väkivalta ja alkoholismi, ja lopulta Hertta otetaan huostaan. Sistinja ja Hertta ovat kuitenkin selviytyjiä, jotka etsivät tietä toistensa luo kivusta huolimatta.