Kuvan lähde

Aineistojen kanssa keskustelun periaatteet

Löydät aiheeseen liittyvät diaesityksen täältä (linkki).

Essee eli kirjoitustaidon vastaus kirjoitetaan kahta aineistoa hyödyntäen. Aineistot ovat monimuotoisia: mukana voi olla esimerkiksi asiatekstejä, mediatekstejä ja kaunokirjallisuutta. Aineistot voivat olla kirjoitettujen tekstikokonaisuuksien lisäksi esimerkiksi audiovisuaalisia tekstejä, äänitiedostoja tai erilaisia verkkotekstejä.

Millä perusteella aineistot valitaan?

Ennen aineistoihin tutustumista on hyvä olla alustava käsitys esseen päänäkökulmasta. Toisinaan päänäkökulma voi löytyä myös aineistosta, mutta muista, että essee on ensisijaisesti oman ajattelusi näyte.

Kun alat tutustua aineistoihin, sinun ei ole välttämätöntä lukea jokaista tekstiä tarkasti, vaan aloita aineistoihin tutustuminen silmäilevällä lukemisella. Kiinnitä huomiota esimerkiksi tekstien otsikoihin ja alaotsikoihin ja pyri ennakoimaan, millaisia ajatuksia tekstit sisältävät. Mikäli aineisto vaikuttaa päänäkökulmasi kannalta hedelmälliseltä, tutustu sen keskeisiin ajatuksiin. 

Kun valitset lopullisia aineistoja, pohdi seuraavia kysymyksiä:

• Mitkä aineistot sopivat kokonaisuudessaan esseen päänäkökulmaan? Mikäli aineisto ei sovi yhteen oman tekstisi kanssa, älä käytä aineistoa väkisin. Et voi myöskään poimia aineistosta  tekstiisi vain satunnaista yksityiskohtaa.
• Mitkä aineistot ovat kiinnostavia?
• Mitkä aineistot ymmärrät kokonaisuudessaan? Mikäli olet jo pitkällä kirjoittamisessa ja lukemisessa, älä valitse aineistoa siksi, että se on helppo tai lyhyt.
• Mistä aineistoista sinulla on paljon omaa sanottavaa?  
• Mitkä aineistot sopivat tekstisi tyyliin? Jos olet tuottamassa herkkää ja runollista esseetä,  mustan huumorin sävyttämä kolumni ei välttämättä sovi tekstiisi.
• Puhutaanko joissain aineistoissa samoista asioista? Voisitko hyödyntää aineistoja rinnakkain?

Miten valittuja aineistoja luetaan?

Ennen kuin poimit aineistoista mitään, sinun tulee lukea ne tarkasti, moneen kertaan ja muistiinpanoja tehden. Hahmottele aineiston aihe, keskeinen sisältö, tavoitteet ja ydinsanoma. Mikäli aineistona on argumentoiva teksti, esimerkiksi kolumni tai mielipidekirjoitus, muotoile tekstin teesi. Mikäli aineistona on kaunokirjallisuutta tai muunlaisia taidetekstejä, kartoita, millaisia teemoja aineisto käsittelee. Teesi tai teemat on usein hyvä tuoda esille myös esseesi lukijalle. Tietoa välittävän aineiston äärellä voi pohtia tekstin pääkäsitettä ja  alakäsitteitä. Varmista, että olet ymmärtänyt aineiston mahdolliset uudet käsitteet oikein.

Sinun tulee aineistoa lukiessasi huomioida tekstin kontekstit, joita ovat tekstilaji, tekijä, julkaisuaika ja -paikka, tekstin kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tausta sekä kohderyhmä. Tekstin konteksteista ohittamaton on  tekstilaji: runoa ei lueta samalla tavalla kuin uutista eikä kolumnia käsitellä samanlaisena objektiivisena tiedon lähteenä kuin tieteellistä artikkelia. 

Tekstiä tulee lukea kriittisesti, mutta tämä ei tarkoita sitä, että tekstistä poimitaan yksittäisiä kohtia vain siksi, että niitä voidaan arvostella. Aineiston kanssa eri mieltä oleminen ei ole itseisarvo, ja kriittinen lukeminen on paljon muutakin kuin suoraa tekstin argumentaation arvostelua tai lähteiden luotettavuuden kyseenalaistamista. Kriittinen lukija pohtii esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

•  Millaiseen arvomaailmaan teksti nojautuu? Millaiseen arvomaailmaan lukijan oletetaan olevan sitoutunut?
• Kenen näkökulma tulee esille? Kenen näkökulma jää sivuun?
• Mitä tekstin ilmaisutavat paljastavat tekstin tavoitteista?
• Millaisia vaikuttamisen keinoja tekstissä käytetään? 
• Miten tekstin argumentaatio toimii?
• Miten luotettavana lähteenä tekstiä voi pitää? Missä määrin tekstissä sanottu on yleistettävissä?

Mitä aineistoista kannattaa poimia?

Kun olet valinnut aineistot ja lukenut ne syventyen, voit merkitä aineistoon kohtia, joiden poimiminen esseeseen voisi olla hedelmällistä. Kaikkia poimimiasi kohtia ei tarvitse hyödyntää lopullisessa esseessä. Kun tarkastelet, millaista sisältöä aineistot tarjoavat pohdi seuraavia kysymyksiä:

• Mistä aineiston kohdista olet selvästi eri mieltä tai samaa mieltä? 
• Mitkä aineiston ajatukset kytkeytyvät omaan elämääsi, omiin tunteisiisi ja kokemuksiisi?
• Millaisia aineiston kohtia voit hyödyntää oman argumentaatiosi tukena?
• Millaisten aineiston kohtien avulla voit havainnollistaa omaa ajatteluasi?
• Onko aineistossa ilmaisuja, jotka ovat niin erityislaatuisia, että ne pitäisi poimia mukaan suorana sitaattina?

Kuvan lähde

Miten aineistojen kanssa voi keskustella?

Kun liität aineistot osaksi omaa esseetäsi, sinulla tulee olla käsitys siitä, miksi hyödynnät aineistoa. Aineistojen on kytkeydyttävä esseesi kokonaisuuteen - lukija huomaa, mikäli aineistoviittaukset ovat mukana vain siksi, että aineistoja on ollut pakko käyttää.

Esseessä aineistojen kanssa keskustellaan, ja tämä tarkoittaa, että oma ajattelu liitetään aineiston ajatteluun. Keskusteleminen voi olla esimerkiksi aineiston liittämistä omiin kokemuksiin, aineiston sisällön soveltamista tai analyysia, aineiston avulla havainnollistamista, kannanottoa aineiston pohjalta tai kahden aineiston törmäyttämistä.

Löydät seuraavissa esimerkeissä käytetyt aineistot täältä (linkki)

Aineisto nostattaa esille omia kokemuksia

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) jatketaan keskustelua, jonka Mikael Jungner aloitti lukemisaiheisilla Twitter -viesteillään. Jungner tuo artikkelissa esille, että nykynuori suosii kirjojen sijaan esimerkiksi tv-sarjoja ja sosiaalisen median tekstejä, sillä näitä kanavia pitkin viesti välittyy tehokkaammin ja nuori haluaa säästää aikaa. Omassa ystäväpiirissäni keskustelu kaunokirjallisuuden lukemisesta kilpistyy usein samalla tavalla kysymykseksi ajankäytöstä. Moni pitää lukemista tärkeänä, tottahan toki, mutta tokaisee samaan hengenvetoon, että vapaa-aika ei riitä kirjoille, sillä lentopalloharrastus, lautapeli-illat, koiran taluttaminen, matematiikan derivointitehtävät ja yleinen someoleilu ovat niin väsyttäviä, ettei keskittymiskyky riitä romaanin kahlaamiseen. Nuorta painavat väsyttävät vaatimukset, ja monelle lukeminen voi olla yksi väsyttävä vaatimus lisää.

Aineisto johdattaa ilmiöiden analyyttiseen pohdintaan

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) Mikael Jungner mainitsee lukemattomuuden syyksi sen, että nuorilla ei ole enää aikaa perinteiselle kirjalle. Jungnerin viestiä voisi tarkentaa hieman: nuorilla on kyllä aikaa mutta ei halua. Tarve tulla nähdyksi ja täydellisen viihdytetyksi vuorokauden jokaisella valvaillaolosekunnilla ohjaa ihmisen ennemmin sosiaalisen median kuin romaanin pariin. Romaanin lupaama nautinto avautuu tunneissa siinä missä somen nautinto sekunneissa. 

=> Kirjoittaja pohtii  syy-seuraus-suhteita.

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) Jungner toteaa, että “postmodernismi” muuttaa käsityksiä lukemisesta. Tällä Jungner tarkoittanee, että kaunokirjallisuus oli ennen digitalisaatiota arvostettu, porvariston suosima taidemuoto, mutta nykykulttuurissa ei tehdä voimakkaita erotteluja syvälliseksi mielletyn taiteen ja vähäarvoisemmaksi luokitellun viihteen välillä. Taiteen ja viihteen erottelu onkin lopulta varsin keinotekoista. Erottaako taiteen viihteestä se, että taide on vaikeaa ja vaatii pitkällistä paneutumista? Milloin helposti omaksuttava sisältö on niin helposti omaksuttavaa ja yksinkertaista, että se lakkaa olemasta taidetta?

=> Kirjoittaja pohtii käsitteiden merkityksiä ja käsitteiden välisiä suhteita.

Aineiston ajatuksia sovelletaan uudessa yhteydessä

Mikael Jungner kertoo artikkelissa, että nykynuori tuntuu olevan liian kiireinen lukemaan ja tarjoaa kaunokirjallisuuden korvaajiksi esimerkiksi tv-sarjoja ja sosiaalisen median tekstejä. Vaikka ei jakaisikaan Jungnerin kirjallisuuskäsitystä, havainto nykyihmisen kärsimättömyydestä on oikea. Kirjallisuuden pariin ajavat kasvattajat tarvitsisivat välineitä nimenomaan tämän kärsimättömyyden suitsimiseen. Koulumaailmassa lukemista ei pitäisi jättää opiskelijoiden vapaa-ajan puuhaksi, vaan lukemiselle, ja siihen liittyvälle hiljaiselle rauhoittumiselle, pitäisi varata luokkahuoneissa aikaa. Eikö lukio-opinnoissa voisi käyttää tunnin tai pari viikossa kollektiiviseen kaunokirjallisuuden lukemiseen? Vai onko koulunkin aikataulu liian joustamaton?

=> Kirjoittaja soveltaa tekstissä nuorisosta yleisellä tasolla esitettyä ajatusta koulumaailmaan.

Fernando Aramburun romaanissa Äidinmaa (2020) perheen sisko lahjoittaa kahdelle veljelleen kirjoja, ja lahjoitustilannetta verrataan kuivaan ja hedelmälliseen maahan kylvämiseen: toinen, älyllisesti suuntautunut ja yksinäisyyteen vetäytyvä veli ottaa kirjat heti omikseen, kun taas toiselle, käytännölliselle osaajalle, romaanit eivät voisi merkitä vähempää. Veljesten kaltaisia lukijoita pitäisi lähestyä eri tavoin, jotta lukuinto saataisiin syttymään. Käytännölliselle, toimintaa kaipaavalle ihmiselle pitää osoittaa, että kirjallisuuden lukemisesta on hyötyä ja kenties hän mieltyy esimerkiksi tietokirjallisuuteen, jonka sisältöä voi soveltaa arjessaan. Haaveelliselle ja epäkäytännölliselle introvertille lukemisen iloa ei tarvitse perustella hyötyyn vetoamalla, vaan hänelle voi riittää se, että romaanit tarjoavat yksityisiä elämyksiä ja pakopaikan sosiaalisista vaatimuksista.

=> Kirjoittaja soveltaa katkelmassa esiintyvää vastakkainasettelua pohtiessaan, kuinka lukuinto sytytetään.

Aineiston avulla havainnollistetaan omia näkemyksiä

Lukemiskeskustelua vaivaa se, että kaunokirjallisuuden lukeminen nähdään välineenä milloin mihinkin. Esimerkiksi Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís toteaa, että kaunokirjallisuuden lukeminen parantaa ihmisen sosiaalisia taitoja ja hyvä lukutaito vahvistaa kykyä osallistua yhteiskunnan toimintaan. Varmaankin Villacís on oikeassa, mutta lukeminen on arvokas asia myös itsessään, lukemisena, ainutlaatuisena taiteen nauttimisen muotona. Lukemiskeskustelussa hyötyihin vetoaminen ei lopulta ole hedelmällistä ellei lukemaan houkuteltava ihminen ole koskaan kokenut kaunokirjallisuuden äärellä mitään suurta ja merkittävää.

Fernando Aramburun romaanissa “Äidinmaa” (2020) espanjalaisen perheen poika lukkiutuu huoneeseensa lukemaan ja kaunokirjallisuuden lukemisesta tulee hänelle tärkeämpää kuin koulusta, sosiaalisista suhteista tai yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. “Ne saatanan kirjat”, kuten pojan isä toteaa, vievät pojan kaiken vapaa-ajan, ja asetelma herättää lähipiirissä närkästystä. Tunnistan henkilöhahmossa itseni lukijana: lukeminen on minulle ensisijaisesti henkilökohtaista pakenemista, itsekästä ja yksityistä puuhaa, joka ei tähtää hyötyyn vaan nautintoon.

Aineisto kutsuu ottamaan kantaa

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) Mikael Jungner väittää vahvasti yksinkertaistaen, että nuorten lukuhaluttomuus johtuu ajanpuutteesta ja esimerkiksi videomuodossa viesti välittyy paremmin. Kuitenkaan nimenomaan ajanpuutteen vuoksi kirjoitettu teksti ei tule varmasti koskaan korvautumaan videolla. Onhan vaikkapa opetusvideon katsominen varsin hidasta toimintaa siihen nähden, että ihminen lukisi tiedot suoraan paperilta.

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019)  Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís toteaa, kirjoitettu teksti on paras tapa välittää tietty asiakokonaisuus ymmärrettävästi. Näkemystä ei voi niellä aivan sellaisenaan. Esimerkiksi hyvä opetusvideo voi olla havainnollinen ja pitää otteessa hänetkin, jonka lukutaito on heikko. Toisaalta opetusvideota ei voi lukea silmailevästi, pääkohdat yksityiskohdista erotellen, vaan kokonaisuus tulee nauttia järjestyksessä alusta loppuun eikä pysähtyminen tai tietyn sisällön uudelleen kertaaminen ole erityisen helppoa.

Aineistot voi törmäyttää keskenään

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) Mikael Jungner väittää, että kirjoitetun tekstin lukeminen on tullut tiensä päähän, sillä muut välineet - kuvat ja videot - auttavat omaksumaan halutun nopeammin, välittävät viestin paremmin. Fernando Aramburun romaanista Äidinmaa (2020) esiintyy nuori poika, joka eristäytyy perheestään ja ystävistään, koska haluaa lukea omassa huoneessaan. Poika tarjoaa hyvän esimerkin lukijasta, joka ei monien kaunokirjallisuuden lukijoiden tavoin, piittaa lainkaan siitä, onko lukemisesta hänelle hyötyä, vaan nauttii lukemisesta sen itsensä vuoksi, eräänlaisena yksityisenä pakona, joka täyttää koko arjen.  Jungner ei huomioikaan näkemyksineen sitä, kuinka erilaisiin tarkoituksiin ihmiset voivat kaunokirjallisuutta käyttää, miten erilaisia tarpeita kaunokirjallisuus voi täyttää. Lukeminen ei ole vain tietyn viestin vastaanottamista, vaan se voi olla kokonainen elämäntapa.

=> Mustassa osiossa referoidaan ensimmäistä aineistoa, punaisessa osiossa referoidaan toista aineistoa ja sinisessä osiossa kirjoittaja kertoo oman ajatuksensa

Arla Kanervan artikkelissa “Mikael Jungner lyttää huolen lukuinnon hiipumisesta - lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa, onko asia todella näin?” (Helsingin Sanomat, 7.9.2019) Mikael Jungner toteaa tarkoituksellisesti provosoiden, että kaunokirjallisuuden lukeminen ei ole enää suosittua, koska uudet digitaaliset viestintämuodot välittävät sisällöt tehokkaammin. Roope Lipasti on kolumnissaan “Lukemista voi treenata siinä missä jalkapalloa ja pianonsoittoa (Ylen sivusto,  2.5. 2019)  päinvastaista mieltä ja toteaa, että ilman printtitekstien lukutaitoa ihminen “näivettyy” ja lasten pitäisi harjoitella lukemista samalla tavalla kuin moni harjoittelee jotakin urheilulajia. Lipasti korostaa, että lukutaito on väylä pitkään ja tyydyttävään elämään, kun taas heikko lukutaito johtaa siihen, että ihminen ei pysty toimimaan täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä.

Lukemiskeskustelussa on turha lietsoa vastakkainasettelua digitaalisen tekstin ja printtitekstin välillä, sillä yhteiskunnassa pärjätäkseen ihminen tarvitsee tietenkin monilukutaitoa: hänen tulee osata tulkita niin kuvia, videoita kuin printtitekstiäkin. Ei myöskään tule kuvitella, että kuva- tai videomuotoinen teksti olisi katsojalle jotenkin automaattisesti helpompi tulkita kuin kirjoitettu teksti: onnistuneen elokuva-analyysin tekeminen ei ole mitenkään helpompaa kuin onnistuneen novellianalyysin tekeminen.

=> Mustassa osiossa referoidaan ensimmäistä aineistoa, punaisessa osiossa referoidaan toista aineistoa ja sinisessä osassa kirjoittaja kertoo oman mielipiteensä.

Kuvan lähde

Miten aineistoihin viitataan?

Aineistoihin viitataan ensisijaisesti referoimalla eli tiivistämällä aineistojen sisältöä omin sanoin selostavalla kirjoitusotteella. Omin sanoin tiivistäminen osoittaa, että kirjoittaja on ymmärtänyt aineiston, ja hän pystyy poimimaan siitä olennaisen. Lue lisää referoinnista täältä (linkki).

Onnistunut referointi on tiivistä, tarkkaa ja sujuvaa. Referoinnin tarkkuus näkyy esimerkiksi siinä, että lukijalle välitetään aineiston tyyli ja sävy ja referoija ottaa huomioon sen, ketä hän referoi: onko äänessä aineiston kirjoittaja, mahdollinen haastateltava vai onko tieto poimittu aineistoon toisesta kirjallisesta lähteestä? Sujuvassa referoinnissa aineiston ääni erottuu kirjoittajan omasta äänestä, ja kirjoittaja ilmaisee asiat omin sanoin eikä esimerkiksi kopioi aineiston virkerakenteita. 

Aineistoon voi viitata myös poimimalla sitaatteja eli suoria lainauksia. Sitaattia käytetään erityistapauksissa, kun aineistossa sanotaan jotakin niin jäljittelemättömällä tavalla, että referoiminen ei välittäisi aineistosta riittävän tarkkaa kuvaa. Usein kaunokirjallisten aineistojen kohdalla - esimerkiksi runouden kohdalla - suorien sitaattien poimiminen on tarpeellista. Sitaatin ottamiselle tulee olla syy, eivätkä suorat lainaukset saa olla pitkiä: yleensä yksi virke riittää. Jos kirjoittaja haluaa hyödyntää suoraa lainausta, hänen tulee opetella sitaatteihin liittyvä viittaustekniikka -  välimerkkisääntöineen. Löydät lisätietoa täältä (linkki).

Onnistuneeseen viittaustekniikkaan kuuluu myös se, että kirjoittaja tekee aineistoon ensimmäistä kertaa viitatessaan esittelyviittauksen. Esittelyviittauksesta tulee käydä ilmi kuusi asiaa: aineiston nimi, aineiston kirjoittajan nimi, aineiston julkaisupaikka ja -aika, aineiston tekstilaji ja aineiston aihe eli se, mitä aineisto käsittelee tiivistetysti, esimerkiksi yhdellä virkkeellä, ilmaistuna. Esittelyviittauksen tekemiseen on monia malleja ja on tärkeää opetella yksi, jota hyödyntää johdonmukaisesti. Lue lisää aiheesta täältä. (linkki)Kun aineistoon on jo tehty esittelyviittaus, siihen viitataan myöhemmin kevyemmin. Esseen tuottaja voi esimerkiksi mainita aineiston kirjoittajan ja tekstilajin. 

Kuinka paljon aineistoja pitää hyödyntää?

Aineistojen hyödyntämisen määrästä ei voi antaa tarkkaa ohjetta, vaan sopiva määrä riippuu tilanteesta. Molempia valittuja aineistoja ei myöskään tarvitse hyödyntää yhtä paljon: toinen aineistoista voi olla pääaineisto, josta poimitaan esimerkiksi kolme keskeistä ideaa ja toinen aineistoista voi olla sivuaineisto, johon viitataan kerran. Kaksi aineistoa riittää hyvin - et yleensä tarvitse kolmatta.

Tavallinen aineiston käyttöön liittyvä ongelma on, että aineistoa referoidaan liikaa tai liian vähän. Kun aineistoa referoidaan liikaa, kirjoittajan oma ääni alkaa peittyä aineiston ääneen ja kirjoittaja nostaa esille tarpeettomia yksityiskohtia. Aineistosta tulee esitellä vain ne ideat, joita omassa esseessä kehitellään tai kommentoidaan.

Kun aineistoa referoidaan liian vähän, lukijalle ei välity aineistosta kokonaiskuvaa. Oletus on, ettei lukija tunne aineistoa, joten kun aineistoon viitataan ensimmäisen kerran, on hyvä tuoda esille aineiston aihe sekä teesi, teemat tai sanoma. Ensimmäinen aineistoviittaus voi olla muita viittauksia laajempi, jotta lukija hahmottaa aineiston  kokonaisuutena. Myöhemmin, kun aineistosta poimitaan  pääideoita rikastuttamaan omaa tekstiä, kirjoittajan tulee olla tarkka, että ideoista välittyy  oikea kuva - aineistoa pitää referoida tarpeeksi.

Tavallinen aineistoviittaus on laajuudeltaan 1-3 virkettä. Toisinaan aineistosta nostetun ajatuksen muotoileminen voi vaatia enemmänkin tilaa -esimerkiksi yhden lyhyen kappaleen. Mikäli tuotat kappaleen, jossa ainoastaan referoidaan aineistoa, pohdi kuitenkin, onko kokonaisen kappaleen laajuinen selostus tarpeen.

Miten aineistojen käyttö vaikuttaa arvosteluun?

Aineistojen käyttö on yksi esseen arvioinnin kohde. YTL:n "Äidinkielen digitaalisen kokeen määräyksissä" (2018) erilaisiin arvosanoihin liittyvää aineistojen käyttöä luonnehditaan seuraavalla tavalla:

Arvosana E (9)

" Valittujen aineistojen sisältö, tavoite ja lajipiirteet on ymmärretty hyvin. Keskustelu aineistojen kanssa on luontevaa, ja aineistoja on käytetty harkitusti oman näkemyksen esittämisen lähtökohtana tai tukena. Oma ääni ja aineistojen äänet erottuvat selvästi toisistaan, ja viittaukset aineistoon ovat luontevia. Pohdinta on monipuolista ja näkökulmia avaavaa. Oma näkemys tai kanta tulee selkeästi esiin ja on uskottavasti perusteltu." 

Arvosana M (8)

"Valittujen aineistojen sisältö ja tavoite on ymmärretty. Keskustelu aineistojen kanssa on sujuvaa, ja aineistoja on käytetty tarkoituksenmukaisesti. Oma ääni ja aineistojen äänet erottuvat toisistaan, ja viittaukset aineistoon ovat toimivia. Pohdinta on melko monipuolista. Oma näkemys tai kanta tulee esiin ja väitteitä on perusteltu."

Arvosana C (7)

"Valitut aineistot on pääosin ymmärretty. Keskustelu aineistojen kanssa voi olla vähäistä, pintapuolista tai mekaanista. Oma ääni ja aineistojen äänet erottuvat paikoitellen heikosti toisistaan, mutta viittaukset aineistoon ovat pääosin teknisesti kunnossa. Pohdintaa on niukasti, tai se on yksipuolista. Oma näkemys tai kanta voi jäädä epämääräiseksi, mutta väitteitä on pyritty perustelemaan."

Arvosana B (6)

"Valittujen aineistojen ymmärtämisessä on pulmia. Tekstillä on yhteys valittuihin aineistoihin, mutta keskustelu niiden kanssa on niukkaa, mekaanista tai selostavaa. Oma ääni ja aineistojen äänet sekoittuvat, ja viittaukset aineistoon ovat kömpelöitä tai puutteellisia. Pohdintaa on vähän, tai se on pinnallista. Oma näkemys tai kanta ei tule selkeästi esiin, tai väitteet ovat paikoin perustelemattomia."