Kuvan lähde

Proosan analyysi

Tappajahai 

Lue Tuuve Aron novelli "Tappajahai" täältä. Novelliin liittyvän lukutaitovastauksen tehtävänanto on seuraava: Tulkitse novellia lähtökohtana sen nimi "Tappajahai". Vastauksen suosituspituus on 5000 merkkiä ja maksimipistemäärä 30 pistettä.

Vastaus 1

Tuuve Aron novelli “Tappajahai” antaa tulkinnalle tietyt lähtökohdat jo nimensä perusteella. “Tappajahai” on nimimotiivi, joka kannattelee novellin keskeisiä teemoja.

Novellissa on minäkertoja, ja kertojan tapaa tarkastella ihmisiä ympärillään voisi luonnehtia esineellistäväksi, seksualisoivaksi ja vallantahtoiseksi. Novellin miljöönä toimivat juhlat, joissa on paljon nuoria ihmisiä, myös naispuolisen minäkertojan salainen ihastus, Niklas. Alusta saakka minäkertoja kuvaa Niklasta ja ihmisiä ympärillään varsin ulkonäkökeskeisesti. Minäkertoja huomaa, kuinka “Niklaksen suuret selkälihakset kiristyivät”, Niklakseen luodaan “tasahampaisia hymyjä” ja Niklaksella on “hienonmuotoinen nenä”. Kertoja luonnehtii Niklasta myös “laadukkaaksi”, kuin kuvailisi jotakin esinettä tai syötävää. Runsas ulkomuodon havainnointiin keskittyminen voi kertoa siitä, että kertojan näkemys ympäröivistä ihmisistä on esineellistävä. 

Niklas on tarinassa ainoa hahmo, jonka sisäisessä maailmassa kertoja näkee jotain myönteistä ja kiinnostavaa. Niklas kyllästyy kertojan mielestä pinnalliseen seksuaalisväritteiseen keskusteluun eikä pidä tuttavansa huomiohakuisesta lasinrikkomistempusta. Lisäksi Niklaksella on kertojan mukaan katseessaan “jämerää viisautta”. 

Esineellistämiseen liittyy minäkertojan kohdalla myös seksuaalisuuden korostaminen. Novellin alussa tyttöjoukko juttelee Niklaksen kanssa, ja minäkertojalle juttuhetki tarkoittaa automaattisesti seksuaalisesti virittäytynyttä kanssakäymistä. Tytöt “naurahtelevat” ja “myöntelevät” ja kierittelevät kertojan mukaan vihjailevasti hiussuortuviaan kuunnellessaan Niklaksen puhetta. Muutkin juhlien tilanteet saavat kertojan silmissä hekumallisia ja samalla inhorealistisia sävyjä: naispuolisten tanssijoiden kuvaillaan heiluttavan lanteitaan ja rintojaan, ja miespuoliset partnerit “vatkaavat samassa rytmissä” ja koskettelevat tanssiparejaan vihjailevasti.

Toiset ihmiset eivät ole kertojalle ainoastaan esineellistettyjä ja seksuaalisia vaan ennen kaikkea brutaalin vallanhalun kohde. Kertoja tuntuu lipuvan juhlissa novellin nimeä mukaillen kuin hai etsimässä kalaparvessa syömistä. Mielikuva haista syntyy esimerkiksi monista miljöökuvauksen yksityiskohdista: minäkertojan mukaan “ihmismeri aaltoilee” kertojan edessä, tanssilattialla tanssii “vereviä” juhlapareja, ja eräs tyttö on pukeutunut “lohenpunaiseen mekkoon”.

Ennen kaikkea minäkertoja kertoo epäsuorasti näyttävänsä hailta, ja tämä kuvaus kiinnittyy novellin nimimotiiviin. Yksi novellin jännitteistä syntyy siitä, että kertoja ulottaa esineellistävän ja seksualisoivan katseen myös omaan itseensä, ja hän näkee oman ulkomuotonsa liioitellun vastenmielisenä. Minäkertoja ei itseään kuvaillessaan nosta esille yhtäkään myönteistä piirrettä ja painottaa kuvauksessaan nimenomaan ulkonäköä. Hänellä on esimerkiksi hyvin pieni suu, epätasaiset hampaat ja suuri nenä kuin hailla, hain evää muistuttava kampaus ja hopeinen - siis hain väriä mukaileva - iltapuku. Kertoja asettuu ympäröivien hahmojen vastakohdaksi: hän on kuvaillut juurikin tyttöjen tasaisia hampaita ja Niklaksen hienoa nenää. Kertoja on itseään kuvaillessaan niin armoton, että lukija alkaa epäillä kerronnan luotettavuutta. Onko kertoja todellisuudessa niin poikkeuksellisen kammottavan näköinen kuin antaa ymmärtää?

Haihahmona esiintyvä minäkertoja kaipaa jonkinlaista psyykkistä ja fyysistä tyydytystä, joka naamioituu ruoanhimoksi. Novellissa toistuukin motiivina nälkä. Kahteen kertaan torjutuksi tullut minäkertoja päätyy ahmimaan ruokaa pöydästä hallitsemattoman oloisesti, mutta hänen pääkohteensa, “saaliinsa”, on Niklas. Kertoja päätyy suutelemaan Niklasta kaikkialle kuin ruokaa ahmien, ja hän kokee hetken olevansa Niklaksen kanssa yhtä. Epämääräinen nälkä määrittyy näin seksuaalisväritteisen läheisyyden ja hyväksynnän kaipuuksi.

Kertojan toiminta nälän tyydyttämiseksi on läpi novellin hyvin suoraviivaista, röyhkeää ja hyökkäävää kuin saalistavalla petoeläimellä. Kertoja ei tuhlaa aikaa keskusteluun Niklaksen kanssa vaan ehdottaa suoraan, että pariskunta poistuisi yhdessä juhlista. Niinikään kertoja esimerkiksi kiskaisee vieraan miehen tanssilattialle kyselemättä ja pakottaa tanssimaan kanssaan.

Niklaksen ja muiden ihmisten reaktiot minäkertojan pohjatonta nälkää kohtaan saavat jälleen epäilemään kerronnan luotettavuutta. Kertojan kanssa tanssimaan joutunut mies saa esimerkiksi kertojan mukaan sairauskohtauksen, ja paikalle tarvittaisiin kertojan mielestä ambulanssi. Kertoja antaa ymmärtää, että syynä outoon kohtaukseen on hänen hirvittävä ulkonäkönsä, tappava haimaisuuteensa. Novellin lopussa, kun kertoja päätyy suutelemaan väkisin Niklasta, tämä johtaa siihen, että “elämä pakenee” Niklaksen ruumiista. Vaikka kertoja kokeekin olevansa vaarallinen hai, hänellä tuskin on taikavoimia, joilla uhata ihmisten henkeä. On todennäköisempää, että hän liioittelee aiheuttamiaan reaktioita. 

Novellin minäkertoja osoittautuukin varsin kompleksiseksi hahmoksi. Hän toteaa, että hänen “itsetuntonsa on kohdillaan” ja hänellä on “karismaa”, eikä hän omien sanojensa mukaan tyrkytä seuraansa ihmisille, jotka eivät hänen mielestään ole hänen rakkautensa arvoisia. Silti hän tuntuu etsivän läheisyyttä kuin hai saalista, eikä minäkertoja ilmeisimminkään tiedosta toimintansa pakonomaisuutta.

Kertoja mainitsee myös, että hän on elänyt monta vuotta yksin ja onnettomana, ulkonäköään häveten. Nyt kertoja ei korostetusti häpeä ulkonäköään, mutta edelleenkään hän ei pysty suhtautumaan itseensä neutraalisti: hän haluaa nähdä itsensä hirvittävänä ja voimakkaana, tahona, jolla on valta saalistaa ja tuhota.

Novellin teemoiksi kohoavat seksuaalisuuden ilmaisu ja ennen muuta oman itsen hyväksymisen vaikeus. Kertoja haluaa nähdä itsensä voimakkaana “Tappajahaina”, jotta hänen ei tarvitsisi kohdata epävarmuuttaan ihmisten parissa, sillä tappajahain ympärillä muista tulee avuttomia uhreja. Itsepetos ei kuitenkaan taida olla kovin tyydyttävä olotila, sillä novellin lopussa kertoja tuntee omien sanojensa mukaan surua ja sitten vain “pohjatonta uupumusta”, kun palvottu Niklaskin on kyvytön tarjoamaan läheisyyttä.

a) Tarkastele novellin rakennetta ja vastauksen rakennetta. Seuraako vastaus novellin rakennetta?

b) Millaisin keinoin kirjoittaja on viitannut pohjatekstiin?

c) Punnitse vastauksen tulkintoja. Kuinka uskottavana pidät vastausta?

d) Mitä proosan analyysin käsitteitä kirjoittaja on käyttänyt vastauksessa? Keksitkö lisää käsitteitä, jotka olisivat tekstin analyysissa hyödyllisiä?

Kummitusmetsä -kokonaisuus

Tutustu ensin vastauksen pohjana toimivaan aineistoon täällä. (YO -kokeen aineisto 3 A. Katkelma Tove Janssonin romaanista) 

Tehtävänanto on ollut seuraava: Miten isoäidin henkilöhahmon avulla luodaan romaanin katkelmaan pelon ilmapiiriä? Vastauksen suositusmerkkimäärä on 2500 merkkiä ja maksimipistemäärä 12 pistettä.

Vastaus 1

Tove Janssonin romaanin luvussa “Kummitusmetsä” on alusta saakka on selvää, että isoäidin suhde kummitusmetsään on aivan erilainen kuin muilla perheenjäsenillä. On luultavaa, että isoäiti on jonkinlainen paha noita, joka yrittää tappaa pienen Sophian, sillä hän on koonnut metsään erilaista satanistisissa rituaaleissa käytettävää noitarekvisiittaa, josta esimerkiksi käyvät luut ja veistetyt puun palaset. 

Isoäiti on Sophiaa kohtaan hyvin kylmä ja piittaamaton, kun hän ottaa tämän pienen lapsen mukaan riitteihinsä ja valehtelee lapselle vain leikkivänsä, vaikka todellisuudessa kyse on elämästä ja kuolemasta. Kummitusmetsässä ei ole koskaan aikaisemmin nähty pöllöjä, mutta metsään saapuvat pöllöt symboloivat selvästi lähestyvää kuolemaa, vaikka Sophia ei niiden merkitystä ymmärräkään.

Katkelman lopussa Sophia näkee suuren pääkallon ja säikähtää, sillä isoäidin kauhea suunnitelma käy hänelle viimein ilmi. Isoäiti on kuitenkin määrätietoinen: hän rauhoittaa Sophian ja vaivuttaa hänet sitten ikiuneen, jota katkelmassa kuvataan symbolisesti vain “nukahtamisena”. 

Isoäidillä on aivan oma käsityksensä oikeasta ja väärästä. Tämä käsitys on jonkinlaisten saatanallisten voimien määräämä, ja tekee isoäidin henkilöhahmosta hyvin pelottavan.

Katkelman keskeisiksi teemoiksi voidaankin nostaa yliluonnollinen pahuus ja hyvän ja pahan taistelu universumissa. Tekstissä isoäiti edustaa ilmiselvästi pahuutta, kun taas Sophia, joka on vasta pieni viaton lapsi, edustaa hyvyyttä. Tekstin maailmankuvasta tulee synkkä, sillä kummitusmetsässä paha voittaa hyvän.

Merkit: 1357

Vastaus 2

Tove Janssonin romaanissa isoäidin hahmo on keskeinen. Kun perhe yrittää koristella kummitusmetsää pelottavammaksi, isoäiti huomaa, että puuha on turhaa. Muiden kyllästyttyä hän menee metsään aivan yksin, ja hän ryömii hitaasti vesikuoppien ja saniaisten ohi. Jälkeenpäin hän kertoo muille vain nukkuneensa. 

Isoäiti palaa kummitusmetsään yksin ja alkaa veistellä erilaisia omituisia puueläimiä, joiden muoto on vain viitteellinen. Hän valikoi tarkasti veistoksiinsa vain sellaista puuta, joka toi esille juuri sitä, mitä hän tahtoi.

Isoäiti ottaa myöhemmin mukaan puuhiinsa Sophian, jolle hän kertoo vain leikkivänsä. Yhdessä Sophian kanssa he keräävät meren esille huuhtomia luita ja koristelevat maan valkoisilla arabeskeilla kuin merkkikieltä käyttäen. He liikkuvat aina pimeän aikaan ja huomaavat pöllöjenkin poikkeuksellisesti ilmestyneen saareen. 

Katkelman lopussa Sophia säikähtää itse löytämäänsä pääkalloa, mutta isoäiti ottaa hänet syliinsä ja rauhoittelee häntä. Tästä voidaan päätellä, että isoäiti osaa olla tarvittaessa sydämellinen.

Merkit: 920

Vastaus 3

Tove Janssonin romaanikatkelmassa isoäidin hahmo on hyvin erityislaatuinen. Isoäiti tuntuu nauttivan kuolemasta ja asioista, joita muut tavallisesti pelkäävät. Lisäksi isoäiti käyttäytyy hieman noitamaisesti, ja hänellä tuntuu olevan omaa erityistä tietoaan, jota muut eivät tunne.

Kuten monilla kauhukirjallisuuden hahmoilla, isoäidilläkin on kaksi puolta: normaali ja epänormaali. Isoäiti osaa olla molempia, mutta enimmäkseen katkelma tuo esille hänen poikkeavaa puoltaan. Katkelman lopussa isoäidistä tulee jälleen tavanomainen ja jopa sydämellinen.

Kokonaisuudessaan isoäiti on hyvin tyypillinen hahmo, jos tarkastellaan esimerkiksi satuperinnettä tai populaarikulttuurin kauhugenreä. 

Merkit: 611 

Vastaus 4

Tove Janssonin romaanin katkelmassa päähenkilöinä esiintyvät Sophia ja hänen isoäitinsä. Henkilöhahmoja kuvataan ulkopuolisen kertojan avulla, eikä kertoja pääse käsiksi hahmojen ajatuksiin. Tämän takia kerronnasta muodostuu aukkoista: kaikkia isoäidin toimintoja ei selitetä, vaan hän jää tarkoituksellisen salaperäiseksi hahmoksi. Isoäiti esimerkiksi on sitä mieltä, etteivät muun perheen metsänkoristelupuuhat  johda hyvään lopputulokseen, mutta tekstissä ei tuoda tarkemmin ilmi miksi. Myöhemmin isoäidin puuhat ovat monin tavoin kummallisia. Hän menee kummitusmetsään yksin ryömien ja makaa metsässä pitkällään. Lisäksi hän esimerkiksi veistelee puueläimiä, mutta toteaa Sophialle ainoastaan arvoituksellisesti “leikkivänsä” ja antaa ymmärtää, että hänen luomansa hahmot eivät ole veistoksia vaan jotakin muuta, vaille selitystä jäävää. Nimenomaan isoäidin toiminnan selittämättömyys luo romaanin katkelmaan pelon ilmapiiriä.

Isoäiti muistuttaa lisäksi hahmona monia populaarikulttuurin tyypillisiä noitahahmoja ja tuo näin tekstiin pelottavia vivahteita. Kuten stereotyyppinen noita, isoäiti on vanha ja hän toimii mielellään yksin. Aluksi kukaan perheenjäsenistä ei osallistu isoäidin puuhiin eikä ole niiden luonteesta tietoinen. Myöhemmin isoäiti saa satujen stereotyyppisen noidan tavoin seurakseen viattoman lapsen - Sophian - joka ei aluksi osaa pelätä mitään mutta säikähtää yhtäkkiä kaksikon puuhia. Salaista tietoa hautova isoäiti ja utelias, tietämätön Sophia asettuvat näin vastakkain pelkoa herättävällä tavalla. Noitahahmolle tyypillisesti isoäiti tuntuu suorittavan myös jonkinlaisia rituaaleja: hän veistelee, keräilee luita ja piirtää maahan arabeskeja.

Isoäidissä pelkoa herättää tämän ohella hänen erityinen suhteensa “kummitusmetsään”. Kummitusmetsää luonnehditaan hallitsemattomaksi ja tutkimattomaksi erämaaksi, joka alkaa pian kyllästyttää muuta perhettä mutta johon isoäiti näyttää ihmeellisesti kiintyneen. Kummitusmetsä edustaa tyypillistä kauhuelokuvien miljöötä: se on autio, ryteikköinen ja täynnä salaperäisiä eläimiä. 

Tärkein pelkoa herättävä piirre isoäidissä on se, että hänen tekonsa vaikuttavat liittyvän kuolemaan.Isoäidin vaalima kummitusmetsä on monelta osin kuollut ja isoäidin keräämät luut - jotka edustavat tyypillistä populaarikulttuurin kauhukuvastoa - yhdistyvät kuolemaan. Vanha isoäiti tuntuu olevan pelottavassa kuoleman maailmassa kuin kotonaan, kun taas nuori Sophia säikähtää yhtäkkiä suurta pääkalloa. Kuoleman ja katoavaisuuden kohtaamisesta syntyykin koko romaanikatkelmaa kannatteleva teema. 

Merkit: 2254

Tehtävänanto on ollut seuraava:

Miten miljöön kuvauksen avulla luodaan pelon ilmapiiriä?

Vastaus 5

Tove Janssonin romaanin katkelmassa “Kummitusmetsä” miljööllä on hyvin tärkeä rooli pelon ilmapiirin syntymisessä. Keskeisiä miljöön pelkoa luovia elementtejä ovat saariympäristö, metsä ja miljööseen sijoitetut esinemotiivit.

Kummitusmetsä sijaitsee saarella, joka on itsessään jo sopiva uhkaavaksi ympäristöksi. Esimerkiksi kauhukirjallisuus ja kauhuelokuvat hyödyntävät usein nimenomaan saarta tapahtumapaikkana, sillä saari on ympäristönä eristynyt, ja sieltä pakeneminen on vaikeaa. (Esitetään havainto, jota perustellaan kontekstuaalisella tiedolla.) Kaiken lisäksi saari on jakautuu kahteen osaan: kummitusmetsään, joka on vain “vyöhyke kuollutta metsää” ja puistoalueeseen, jolla vallitsevat “järjestys ja kauneus”. (Havainto ja tekstiesimerkki) Puistoalueen ja kummitusmetsän välillä vallitsee siis jyrkkä vastakkainasettelu, joka vahvistaa vaikutelmaa kummitusmetsän pelottavuudesta. (Kontekstualisoivaa päättelyä)

Kummitusmetsässä tärkeään rooliin kohoavat puut, jotka esitetään personifioituina. (Havainto) Inhimillisen olennon tavoin puut esimerkiksi menevät “kyyryyn” ja “ryömivät maata myöten”.(Tekstiesimerkki) Personifikaation avulla metsästä tulee olento, jolla on oma inhimilliselle vieras tahtonta, ja tämä tuntemattoman voiman läsnäolo yhdistyy helposti pelkoon (Päätelmä). Metsä onkin tavanomainen elementti esimerkiksi populaarikulttuurin kauhukuvastossa ehkäpä juuri pelottavan eristäytyneisyytensä ja metsään usein liitettyjen arvaamattomien villien voimien takia.(Kontekstualisoivaa päättelyä)

Katkelman kulussa tulee puiden lisäksi esille myös pelkoa herättäviä esinemotiiveja: isoäiti veistelee outoja olentoja puusta ja kokoaa kummitusmetsään luita. Sekä metsä että sinne tuotavat objektit ovat kaikki kuolleita (Havaintoja), ja länsimaisessa kulttuurissa kuolemaan on totuttu liittämään pelon tunteita. (Päätelmä ja kontekstualisointia) Kuoleman kohtaamista voidaankin pitää koko romaanikatkelman kokoavana teemana (Päätelmä), sillä henkilöhahmot ovat jatkuvasti kuolleen ympäröimiä ja operoivat kuolleilla esineillä kuin kuolemaa tutkiskellen. (Havainto) Isoäiti nimittää tätä tutkiskelua “leikkimiseksi” (Tarkennus) ja viaton leikki yhdistettynä kuolemakuvastoon luo häiritsevän, pelottavankin vastakkainasettelun. (Päätelmä)

Tehtävänanto:

Miten romaanikatkelmassa synnytetään pelon ilmapiiriä Sophian hahmon avulla?

Pohdi, onko X havainto, havainnon tarkennus, päätelmä vai päätelmän kontekstualisointia.

Vastaus 6

Tove Janssonin romaanikatkelmassa “Kummitusmetsä” päärooliin kohoaa kaksi henkilöhahmoa - isoäiti ja katkelmassa esiintyvän perheen tytär, Sophia. Sophian hahmo on tärkeä kauhun ilmapiirin luomisessa.

Sophia on luultavasti nuori tyttö (X), sillä hänellä on aikaa ja mielenkiintoa osallistua kummitusmetsässä viihtyvän isoäidin puuhiin, ja yhdessä kerronnan vaiheessa isoäiti ottaa Sophian syliinsä, kuin pienen lapsen. (X) Sophia kerää isoäidin kanssa mereltä huuhtoutuneita luita ja yhdessä isoäidin kanssa piirtää maahan arabeskeja. (X) Tytön ja isoäidin toiminnan tarkkaa merkitystä ei katkelmassa selitetä (X), mutta esimerkiksi isoäidin muokaamat puun palaset ja luut yhdistyvät kaikki kuolemaan. (X)

Kuolemaan liitetään usein länsimaisessa kulttuurissa pelon tunteita, ja näin hahmojen toiminnasta tulee kauhun värjäämää. (X) Lisäksi kauhua herättävät vielä kaksi seikkaa: toiminnan häiritsevä selittämättömyys ja se, että Sophia on lapsi. (X) Populaarikulttuurin kauhukertomuksissa ja esimerkiksi monissa tutuissa lasten saduissa lapsi joutuu yksin metsään ja kohtaa villistä ja eksyttävästä metsästä kohoavan pelottavan voiman. Kohtaaminen on erityisen kauhistuttava, koska tuntemattoman kanssa joutuu vastakkain viaton ja avuton lapsi. (X)

Sophia on katkelmassa myös ainoa hahmo, joka ilmaisee suoraan, että kummitusmetsä esineineen voisi olla pelottava. (X) Sophia alkaa yhtäkkiä “kirkua” löytämänsä pääkallon äärellä. (X) Hän huutaa: “Vie se pois!” (X) Ennen Sophian reaktiota hahmot eivät ole tuoneet esille avointa pelkoa, vaan heidän puuhastelunsa metsässä kuvataan sävyltään rauhalliseksi. (X) Sophian yllättävä reaktio rikkookin aiemmin valinneen tunnelman, ja herättää näin lukijankin säikähtämään. (X)  Aivan kuin Sophia huomaisi yhtäkkisesti toimintansa iljettävyyden: esimerkiksi populaarikulttuurin kauhukuvastossa pääkallo on erityisen toistuva - ja myös erityisen pelottavaksi mielletty - esinemotiivi. (X)

Katkelman teemaksi kohoaa kuolema, jonka parissa hahmot jatkuvasti operoivat. (X) Isoäidin ja Sophian suhde kuolemaan on kuitenkin erilainen. (X) Isoäiti on jo iäkäs, ja kuolema on häntä lähellä, kun taas Sophia on vasta lapsi. (X) Kenties tämän takia Sophia päätyy suoraan torjumaan kuolemaan viittaavan tunnelman, ja myös Sophiaan samastuva lukija säikähtää torjunnan hetkellä. (X) 

Sikalat -kokonaisuus

Tutustu ensin tehtävänannon pohjalla toimineeseen aineistoon täällä.

Tehtävänanto on ollut seuraava: Erittele ja tulkitse aikuisten välisiä suhteita romaanikatkelmassa. Vastauksen suosituspituus on 2500 merkkiä ja maksimipistemäärä 12 pistettä.

Vastaus 1

Sikalat -romaanin luvusta tulee esille monia aikuisten välisiä suhteita. Luvun alussa äiti puhuu puhelimessa Helmi -nimisen naisen kanssa. Perhe tuntee myös Riitta -nimisen naisen, joka ei kuitenkaan voi ottaa heidän koiraansa hoitoon. Lisäksi tuttavapiiriin kuuluu Åsen äiti, joka lupaa käydä matkan aikana katsomassa Puti -kissaa.

Äiti riitelee  perheen isän Kimmon kanssa matkaan liittyvistä valmisteluista, sillä isä on hyvin hermostunut. Äiti ja isä tappelevat myös junassa.

Perhe tapaa ensin "Kokkolan mummin", jonka luona on köyhää. Äiti ja isä juovat mummon luona viiniä pihassa, ja pöytään tulee myös naapurin rouva Ritva. Ritva soittaa haitaria kaikille ja minäkertoja mainitsee käsittävänsä, miksi isä halusi muuttaa takaisin Suomeen.

Viikon kuluttua perhe lähtee isoäidin luo Helsinkiin. Isoäiti asuu keskikaupungilla kaksiossa, joten varmaankin hän on aika varakas. Isoäidin kotona ei kuitenkaan ole pihaa, joten isä ja äiti juovat isoäidin keittokomerossa. He riitelevät, koska rahat ovat vähissä. Äiti ja isoäiti olivat eri mieltä kaikesta.

Isoäidin kotoa piti lähteä vain muutaman päivän jälkeen. Isoäiti sanoo, että äidin ja isän on oltava selvinpäin, jos he aikovat vierailla hänen luonaan. 

Perhe saapuu takaisin Tukholmaan. Isä ei halua maksaa täyttä hintaa hotellihuoneesta, joten hän riitelee hotellin vastaanotossa henkilökunnan kanssa.

a) Miten seuraavat väitteet luonnehtivat vastausta?

-Vastaus täyttää tehtävänannon

-Vastauksen rakenne ja etenemisjärjestys on harkittu.

-Vastaus sisältää tehtävänannon mukaisia havaintoja, esimerkkejä ja päätelmiä.

-Vastauksessa on hyödynnetty proosan analyysin keskeisiä käsitteitä.

b) Pisteytä vastaus ja perustele pisteesi.

Vastaus 2

Susanna Alakosken vuonna 2007 julkaiseman Sikalat- romaanin luvun perusteella voidaan päätellä, että luvussa esitellyt perheen ja sukulaisten välillä vallitsee sekä jännittyneisyyttä että harmoniaa. Koko luku on kerrottu pienen lapsen näkökulmasta

Useassa romaanin luvussa tuodaan esille, että perheen Aili -äidin ja Kimmo -isän välit eivät ole parhaasta päästä. Huonojen välien taustalla vaikuttavat pariskunnan liiallinen alkoholin käyttö ja  taloudellinen ahdinko. Nämä perheen piirteet voivat taas olla yhteydessä heidän siirtolaistaustaansa: ehkä uuteen kotimaahan on vaikeaa juurtua.

"Kokkolan mummin" luona perhe löytää hetkellisen harmonian, vaikka ympäristö onkin köyhä: aikuiset istuvat yhdessä puutarhassa juomassa niin idyllisessä tunnelmassa, että minäkertoja mainitsee ymmärtävänsä, miksi isä kaipaa niin kovasti Suomeen. Äitiä tosin hieman epäilyttää "Kokkolan mummin" poikaystävä.

Helsingissä isoäidin luona tunnelma on taas vastakkainen kuin Kokkolan mummin luona, suorastaan hyytävä.

a) Poimi tekstistä kohdat, joissa kirjoittajan pitäisi jatkaa havaintojaan esimerkein ja päätelmin.

b) Pisteytä vastaus ja perustele mielipiteesi.

Vastaus 3

Susanna Alakosken vuonna 2007 julkaisemassa Sikalat -romaanissa perheen isän ja äidin välit ovat huonot.

Perheen on tarkoitus matkustaa Suomeen tapaamaan lasten mummoja. Isä ja äiti, jotka ovat ilmiselvästi alkoholisteja, aloittavat ryyppäämisen jo junassa ja voi vain kuvitella, miltä tämä tuntuu perheen pienistä lapsista. Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää, että vanhemmat eivät voi olla vastuullisia, jos he esiintyvät humalassa hoiperrellen. Ilmiselvästi luku on hätähuuto lasten puolesta, sillä ryyppääminen jatkuu läpi koko Suomen vierailun ja johtaa kaikenlaisiin ongelmiin. Tekstin teemaksi voitaisiinkin kohottaa juuri alkoholismi sekä esimerkiksi siirtolaisuuden ja vähävaraisuuden mukanaan koskevat ongelmat.

Perheet välit naapureihin Ruotsissa ja "Kokkolan mummoon" ovat hyvät, mutta välit Helsingissä asuvaan mummoon ovat huonot, varsinkin perheen äidillä.

Romaanin luvussa on kertojana lapsi ja välillä minun oli vaikeaa pysyä kärryillä, koska lapsi ei selittänyt tapahtumia kamalan selkeästi.

887 merkkiä

a) Poimi tekstistä kohdat, joissa kirjoittaja ei pysy tehtävänannossa.

b) Pisteytä vastaus ja perustele pisteesi.