Kuva: Unsplash

Lukutaidon esimerkkivastauksia

Tehtävä 1

Lue oheinen lukutaidon vastaus ja alleviivaa vastauksesta kaikki konteksteihin liittyvä aines, joka ei kuulu vastaukseen. Huomaa, että vastaus sisältää asiavirheitä.

Lukutaitovastauksen tehtävänanto on ollut seuraava: Vertaile Saarijärven Paavo -runon ja Seitsemän veljestä -katkelman välittämää kuvaa suomalaisuudesta. Kirjoita vähintään 4000 merkkiä pitkä vastausteksti.

Seitsemän Veljestä ja Saarijärven Paavo ovat Johan Ludvig Runebergin ja Aleksis Kiven kirjoittamia teoksia. Ne kuuluvat realismin aikakauden teoksiin eli ne kuvailevat totuudenmukaisesti ongelmia Suomalaisessa yhteiskunnassa, välillä myös kantaaottavaan tyyliin. Näissä teksteissä onkin runsaasti tapahtumia, jotka eivät edusta suomalaisuutta kauniisti, mutta ovat silti tärkeitä kokonaisuuden kannalta. Näiden realististen tapausten kuvausten takia nämä tekstit ovatkin saaneet aikanaan ristiriitaisen vastaanoton, vaikka nykyään niitä pidetään suomalaisen kirjallisuuden klassikoina.

Näinkin tarkka kuvaus tuon ajan suomalaisuudesta Saarijärven Paavossa johtuu kirjoittaja Runebergin kulttuurin tuntemuksesta, jota onkin syytä käsitellä ensin. Runeberg syntyi ja kasvoi Suomessa maaseudulla, joten hän ymmärsi maalaisten yhteiskunnallisen aseman ja heidän ongelmansa paremmin kuin useimmat muut kirjailijat. Juuri tämä tietämys normaalien suomalaisten elämäntavasta ja -tilanteesta sai ihmiset kiinnostumaan Runebergin teoksista, mikä siivitti hänen kirjailijanuransa nousuun. Ihmiset pitivät siitä, että heidät huomioitiin ja he pystyivät samaistumaan Runebergin teksteihin. Sama pätee Kiveen, muttei kuitenkaan samassa mittakaavassa, vaikka Kivikin sai aikanaan tunnustusta suomalaisen luonnon kuvaamisesta.

Saarijärven Paavo ja Seitsemän Veljestä sijoittuvat molemmat 1800-luvun Suomen maaseudulle. Tällöin Suomessa vallinneet arvot näkyvät vahvasti molemmissa teksteissä esimerkiksi vahvana, horjumattomana uskona. Saarijärven Paavo ei hylännyt uskoaan kovimmankaan koettelemuksensa edessä, vaan piti siitä kiinni. Tätä kuvaa hyvin lause, joka esiintyy monesti runon aikana: “vaikka koettaa, eipä hylkää herra”. Vahva usko oli tyypillistä tuon ajan suomalaisille, joten kuvaus Paavosta on tässä määrin tarkka. Seitsemässä Veljeksessä veljekset olivat myös uskovaisia, mutta eivät lähellekään siinä määrin kuin Paavo. Veljeksiä voisi pikemminkin kutsua aikansa tapakristityiksi.

Saarijärven Paavolla oli muitakin esimerkillisiä piirteitä, joita katsottiin että suomalaisen olisi hyvä omata. Hän teki kovaa ruumiillista työtä omistamallaan pellolla viljellessään maata, ja tämä hänen kova työmoraali katsottiin ihannoitavaksi. Kova työnteko näkyy esimerkiksi kohdassa “Paavo perkas, hoiti ahkerasti maataan, mutta jumalalta kasvun toivoi, vaimoineen ja lapsineen hän siinä niukkaa leipäänsä söi hiess’ otsan”. Hän oli myös lopussa reilu ja laittoi muiden kärsimyksen omansa edelle antaessaan naapurilleen omasta kauan odotetusta sadostaan osan. Suomalaiset olivat ylpeitä tästä kuvauksesta.

Mutta vaikka molemmat näistä teksteistä ovat suomalaisuudelle tärkeitä paloja kirjallisuutta, ja Saarijärven Paavo oli luotu ikään kuin hyvän suomalaisen kuvaksi, niissä oli silti paloja jotka olivat aikakaudelleen kyseenalaisia. Aleksis Kivi käsitteli Seitsemässä Veljeksessä esimerkiksi alkoholismia, joka oli todella vahva aihe ja kannanotto aikana, jolloin siitä puhuminen oli tabu. Veljekset olivat muutenkin vähemmän esikuvallisia kuin Paavo, toisaalta heitä ei oltu tarkoitettukaan suomalaisten kuvaksi, vaan ennemminkin realismin tyyliseksi kertomukseksi siitä, mitä suomalainen veljesryhmä voi läpikäydä elämänsä aikana.

Suomalaisessa yhteiskunnassa teokset otettiin ristiriitaisesti vastaan, etenkin Seitsemän Veljestä. Aleksis Kivi toivoi, että olisi saanut suosiota ja rahaa teoksesta, jotta pääsisi taloushuolistaan eroon. Toisin kuitenkin kävi. Suomalaiset eivät aluksi pitäneet siitä, miten Kivi oli kuvannut Suomalaisuutta, ja Kivi ei oikeastaan koskaan saanut elinaikanaan arvostusta, joka olisi hänelle varmasti kuulunut. Vasta kuolemansa jälkeen kansa alkoi ymmärtää ja arvostaa Kiven teoksia, ja Kivi nousikin arvostetuimpien suomalaisten kirjailijoiden joukkoon.

Runebergin kohdalla tilanne oli erilainen. Hän sai jo elinaikanaan arvostusta, ja hänen mukaansa nimettiin juhlapäivä jo hänen elinaikanaan, mikä on harvinaista. Hänen tyylinsäkin oli tosin erilainen ja Kivi oli muutenkin ristiriitaisempi hahmo, joten suora vertailu ei olisi reilua.

Tehtävä 2

a) Tarkastele, kuinka kirjoittaja kontekstualisoi runoa. Millaisia konteksteja kirjoittaja nostaa esille?

b) Arvioikaa yhdessä vastauksen onnistuneisuutta. Miten vakuuttavia tulkinnat ovat? Onko runoa käsitelty riittävän perusteellisesti?

Tarkasteltavan vastaustekstin tehtävänanto: Analysoi Saarijärven Paavon henkilökuvaa. Vastauksen sopiva pituus on noin 2000 merkkiä. Vastauksen maksimipistemäärä on 12 pistettä. (Lukutaidon ylioppilaskoe, kevät 2019)
Aineisto 4A (YO-koe)

J.L. Runebergin runo “Saarijärven Paavo” edustaa 1800 -luvun kansallisromanttista kirjallisuutta. Kansallisromanttisen suuntauksen keskeisenä tavoitteena oli rakentaa  suomalaista identiteettiä, nostaa esille kansakunnan oletettu erityislaatuisuus, ja tämä pyrkimys näkyy hyvin Saarijärven Paavo -runossa. Runossa esiintyvä Paavo on eräänlainen ideaalisuomalainen, johon pyritään liittämään 1800 -luvun kulttuurisessa maisemassa myönteisenä nähtyjä piirteitä, kuten käytännöllinen neuvokkuus, ahkeruus, uskonnollisuus sekä siihen liittyvä idealismi ja heikommassa asemassa olevien tukeminen.

Saarijärven Paavon erinomainen työteliäisyys ja tietty uskonnollinen idealismi tuodaan esille läpi runon. Ensimmäisessä säkeistössä puhuja toteaa suoraan, että Paavo “perkas, hoiti ahkerasti maataan”. Paavon sadon hävittävät kuitenkin usein erilaiset luonnonilmiöt: esimerkiksi runon toisessa säkeistössä raekuuron kuvaillaan vievän puolet sadosta, ja syksyn koittaessa jäljellä olevan sadon tuhoaa halla. Toiston avulla runossa tuodaan esille Paavon arvomaailman ydin vaikeassa tilanteessa. Paavo toteaa runossa kahdesti: “Koettelee mutt’ ei hylkää herra”. Säettä seuraavissa kahdessa säkeessä tuodaan esille, että Paavo päättää jatkaa työntekoa entistä ahkerammin - hänellä on vahva luterilainen työmoraali. Lisäksi runon lopussa Paavo pyrkii rakastamaan lähimmäisiään kristinuskon perusperiaatteiden mukaisesti: “Pane leipään puolet petäjäistä,/ veihän naapurimme touon halla”. Paavo on onnistunut kasvattamaan viljasadon, mutta päättää elää edelleen puutteessa, sillä sadosta on riitettävä jaettavaksi myös muille.

Paavo on henkilöhahmona aikakautensa tuote. Hän jakaa 1800 -luvun suomalaisen avoimen kristillisen arvomaailman, ja häneen liitetään sisukkuus, joka on usein haluttu liittää nimenomaan suomalaisen identiteetin osaksi. Lisäksi hän taistelee 1800 -luvun viljelijän arkeen kuuluvien tavanomaisten vaikeuksien kanssa mutta on ideaalisuomalaisen tavoin ilmeisen neuvokas: puhuja mainitsee Paavon esimerkiksi taitavan viljelyn perustoiminnot kylvämisen, kyntämisen ja ojittamisen.

Paavoon liitetyt ominaisuudet eivät nykylukijan silmin ole kuitenkaan pelkästään myönteisiä. Paavo on feministisessä tulkintayhteydessä epäilyttävä hahmo: hän jättää runossa vaimon neuvot toistuvasti syrjään, aivan kuin vaimon hahmo olisi automaattisesti ohitettavissa. Niinikään Paavon luontosuhde on 1800 -luvun viljelijälle tyypillinen: luonto on ensisijaisesti vastus, joka tulee kesyttää.